Tuomioja Berlusconista: Sovinisti ja koko Euroopan häpeä

SDP:n kansanedustaja ja entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja moittii äärimmäisen jyrkin sanoin Italian pääministeriä Silvio Berlusconia, joka on kohauttanut viime aikoina muun muassa Suomea halventavilla kommenteillaan.

Tuomioja toteaa blogissaan, että Berlusconin sovinistinen käyttäytyminen ja puheet mahdollistaisivat tuskin missään muussa sivistysvaltiossa pääministerinä jatkamisen.

Tuomioja muistelee myös erästä ulkoministerikokemusta, jossa Berlusconi aiheutti yleistä paheksuntaa.

- Kokouksessa Berlusconi väläytti myös pellemestaritaitojaan ja onnistui typerällä, omasta mielestään hauskalla sovinistisella vitsailullaan suututtamaan Ruotsin Anna Lindhinkin, joka lakkasi tervehtimästä Berlusconia, Tuomioja kirjoittaa.

Entinen ulkoministeri ottaa myös kantaa Berlusconin mediaomistuksiin Italiassa.

- Berlusconi käyttää ja väärinkäyttää pelottavan laajaa mediavaltaa sekä itse omistamansa konsernin – jolla on hallussaan neljä Italian viidestä valtakunnallisesta tv-kanavasta – kautta että alistamalla Italian valtiollisen radion ja television käyttöönsä.

- Berlusconi ei ole vain Italian häpeä vaan koko Euroopan, Tuomioja kirjoittaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat