Tuomioehdotus: Suomen susimetsästys rikkoo EU-lakia

Suomen susien metsästys on joutunut EY-tuomioistuimen julkisasiamiehen hampaisiin. Julkisasiamiehen mukaan Suomi myöntää kaatolupia ilman, että ne yksilöidään ainoastaan vakavaa vahinkoa aiheuttaviin yksilöihin.

EY-tuomioistuimen julkisasiamies esittää, että Suomi tulisi tuomita laittomasta susien metsästämisestä. Julkisasiamies antoi ratkaisuehdotuksensa tänään.

Euroopan unionin komissio vei Suomen oikeuteen susien metsästämisestä viime vuoden tammikuussa. EU:n ympäristölainsäädäntö edellyttää, että uhanalaista sutta on suojeltava tiukasti, eikä sen tahallinen tappaminen ole sallittua muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.

Julkisasiamiehen mukaan Suomi kuitenkin myöntää kaatolupia säännöllisesti ilman, että ne yksilöidään ainoastaan vakavaa vahinkoa aiheuttaviin yksilöihin.

Suomen olisi ennen susien tappamista tutkittava, riittäisivätkö muut toimet vahinkojen välttämiseksi. Tällaisia voisivat olla esimerkiksi kotieläinten sijoittaminen sisälle tai aitauksiin sekä susia karkottavien hajusteiden käyttäminen.

Tuomioehdotus ei sido itse tuomioistuinta, joka antaa lopullisen tuomionsa myöhemmin. Varsin usein tuomio on kuitenkin sama kuin ehdotuskin.

Suomi on koko ajan kiistänyt komission syytökset ja vedonnut muun muassa siihen, että susien määrä on viime vuosina lisääntynyt. Julkisasiamiehen mukaan susikanta ei kuitenkaan vielä viime vuonnakaan ollut riittävän suuri, jotta susi kykenisi selviytymään omillaan Suomen luonnossa.

Suomi puolsi poikkeamista

Suomen hallituksen kanta on, että Suomessa noudatettava käytäntö ei ole ristiriidassa EU:n luontodirektiivin kanssa. Hallituksen mukaan Suomessa noudatettu käytäntö ei ole vaikuttanut haitallisesti suden suojelutasoon ja sen säilyttämiseen.

Suomi perusteli vastauksessaan EU:n komissiolle, että luontodirektiivi mahdollistaa tiukasta suojelujärjestelmästä poikkeamisen silloin, kun halutaan ehkäistä erityisen merkittäviä vahinkoja.

Tappolupia ei myönnetä automaattisesti, vaan lupaviranomaisen on lain mukaan aina tutkittava edellytykset poikkeamiseen, Suomi perusteli vastauksessaan.

Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja totesi pari viikkoa sitten, että lupia myönnetään ensisijaisesti silloin, kun susiyksilö on esimerkiksi sairauden vuoksi kesyyntynyt tai kun se tulee toistuvasti ihmisasumusten tuntumaan.

Maa- ja metsätalousministeriö antoi äskettäin poikkeusluvan koko susilauman poistamisesta Suomussalmen kunnassa Kainuussa sijaitsevalla poronhoitoalueella. Päätös oli poikkeuksellinen, sillä Suomessa ei ole aikaisemmin annettu lupaa tappaa kokonaista laumaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat