Tuomenkehrääjäkoin toukkia jälleen massoittain

Suomalaisen suven hempeä symboli, tuomi, on jälleen monin paikoin täysin lehdetön ja seitteihin kääritty.

Varsinais-Suomessa tuomenkehrääjäkoin toukat ovat valloittaneet jälleen tuomet. Tämän kevään kaltaista koin massaesiintymistä tavataan meillä melko harvoin, suunnilleen joka 10. vuosi ja se saa tuomet näyttämään täysin kuolleilta. Asiantuntija kuitenkin vakuuttaa puiden selviävän hengissä toukkien hyökkäykseltä.

- Tuomet eivät kuole. Harsohan ei ole kovin vahvaa, vaan kevyesti repeilevää. Sade, tuuli ja auringonpaiste hävittävät harson puun pinnoilta syksyyn mennessä, ja toukat ovat muutaman viikon päästä kaikki poissa ja kotiloituneet. Sitten on hetken aikaa suunnaton määrä varsinaisia tuomenkehrääjäkoita, eli pieniä valkoisia perhosia, joiden siivissä on mustia pilkkuja, toteaa konservaattori Ari Karhilahti Turun yliopiston eläinmuseosta.

Karhilahti muistuttaa, että tuomi kasvattaa uudet lehdet jo juhannuksen jälkeen, mutta ei kuitenkaan kuki enää tuolloin.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 15.06.2004)

Lue myös:

    Uusimmat