Tuomas Ylisestä Turun sellokilpailun voittaja

Sibelius-Aktatemiassa esittävän taiteen koulutusohjelmassa opiskeleva, 19-vuotias Tuomas Ylinen on voittanut Turun sellokilpailun.

Turun sellokilpailun voitti myöhään illalla soitetussa finaalin toisessa osassa helsinkiläinen Tuomas Ylinen. Ensi palkinnon suuruus on 5000 euroa.

Tuomas Ylinen on syntynyt 1982 Helsingissä. Hän opiskelee Sibelius-Akatemiassa esittävän taiteen koulutusohjelmassa. Tähän asti hän on voittanut ensimmäisen palkinnon Espoon kamarimusiikkikilpailussa vuonna 1992 ja erikoispalkinnon Moskovan II:ssa kansainvälisessa nuorten soittajien kilpailussa vuonna 1994.

Toisen palkinnon, 4000 euroa, voitti puolalainen Aleksander Gebert ja kolmannen palkinnon, 3000 euroa, turkulainen Andreas Helling.

Kaksiosaisen finaalin Bach-osuus kuultiin Turun Akatemiatalossa. Konserttitalossa finalistit esiintyivät Turun filharmonisen orkesterin solisteina. Tuomas Haapasen johtamaa tuomaristoon kuuluivat Seppo Kimanen, Susanna Mälkki, Gary Hoffman ja Nathaniel Rosen Yhdysvalloista sekä Lluis Claret Espanjasta.

Turun sellokilpailu on tarkoitettu alle 30-vuotiaille suomalaisille sellisteille. Kilpailussa oli tänä vuonna mukana 24 sellistiä, joista kuusi selvisi toisen erän jälkeen finaaliin.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat