Tuomaria syytetään seksistä vankien kanssa

Yhdysvaltalaista entistä oikeuden tuomaria syytetään miespuolisten vankien seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Jopa 15 vankia todistaa tuomaria vastaan oikeudenkäynnissä, jonka on määrä alkaa lähiaikoina Alabaman osavaltiossa.

Syytetty Herman Thomas joutui jättämään tuomarin työnsä jo vuonna 2007, kun häntä syytettiin vankien piiskaamisesta toimistossaan.

Nyt Thomasta vastaan nostetut syytteet ovat huomattavasti kovempia. Hänen väitetään muun muassa siepanneen, kiristäneen ja seksuaalisesti hyväksikäyttäneen vankeja. Mikäli syytteet pitävät paikkansa, häntä odottaa elinkautinen tuomio.

Syytteen mukaan Thomas kutsui vankeja yksityisiin tapaamisiin joko hänen autoonsa tai toimistoonsa. Thomaksen kerrotaan luvanneen vangeille muun muassa vapautusta vankilasta. Syytteiden mukaan tuomari pahoinpiteli vankeja tapaamisten yhteydessä.

Thomas on kiistänyt syytteet. Hän on kertonut vain opastaneensa vankeja.

Syytetyn asianajajan mukaan hänen päämiehensä on joutunut poliittisen ajojahdin uhriksi. Asianajajan mukaan jotkut eivät pidä hänen päämiehensä kaltaisista ”koppavista tummaihoisista miehistä”.

Tummaihoisten oikeuksia ajavan ihmisoikeusjärjestön NAACP:n (National Association for the Advancement of Colored People) mukaan syy Thomasin syytteisiin on hänen ihonvärissään.

Oikeudenkäynnin odotetaan kestävän viikkoja.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat