Tuohtunut Lehtomäki: Avoimuudestakin kuraa niskaan

Ympäristöministeri Paula Lehtomäki on ottanut kantaa eilen alkaneeseen keskusteluun hänen kytköksistään Talvivaaran kaivoshankkeen osakkeisiin.

Ympäristöministerin puolisolla Jyri Sahlstenilla ja alaikäisillä lapsilla on yhteensä lähes 290 000 euron arvosta osakkeita kaivosyhtiö Talvivaarasta. Summista kertoo Helsingin Sanomat.

Lehtomäki kertoo antaneensa sidonnaisuuksien arviontia varten tarpeelliset tiedot jättämässään sidonnaisuusilmoituksessa. Ministerin mukaan hän nosti myös perhepiirissä olevat osakeomistukset esiin avoimuuden hengessä, ja siksi, että saattaa joutua tekemisiin kaivostoimintaa sivuavien asioiden kanssa.

Lehtomäki sanoo pyrkineensä olemaan huolellinen siinä, että hän ei ole ollut tänä vuonna käsittelemässä Talvivaaran asioita.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat