Tunteet kuumenivat metsäteollisuudessa

Stora Enson Imatran tehtaat toimihenkilöt marssivat torstaina ulos työpaikoiltaan. Työntekijäpuoli syyttää työnantajaa luottamusmiehen uhkailusta. Taustalla on Ammattiliitto Pron julistama ylityökielto koko metsäteollisuuteen.

- Tunnelma tehtaalla on jännittynyt ja kiristynyt ylityökiellon myötä, sanoo Imatran tehtailla kunnossapitopalvelua tarjoavan Eforan pääluottamusmies Mika Ahtiainen.

Stora Enso ei ole päättänyt ryhtyykö se toimiin laittoman työtaistelutoimen vuoksi.

Metsäteollisuus ry ja Ammattiliitto Pro käyvät riitaisia neuvotteluja työehdoista. Neuvotteluiden vaikein osa liittyy paikalliseen sopimiseen.

Pro on ylityökiellon ohella käynnistänyt kaksiviikkoisen lakon UPM:n tehtailla. Hiljattain Pro ilmoitti ulottavansa lakon myös Stora Enson ja Metsäliiton tehtaisiin, joissa mielenilmauksen on tarkoitus alkaa vapun alla. Nämä mielenilmaisut ovat laillisia.

- Tämä ei ole missään suhteessa meidän alkuperäiseen riitaan, kummeksuu työantajia edustavan Metsäteollisuus ry:n varatoimitusjohtaja Jari Forss.

Työantaja uhkaa työsululla

Forssin mukaan työnantajilla kasvaa paine työsulkuun. Työsululla on paha kaiku, sillä edellisen kerran työantaja sulki tehtaat työtaistelutoimena vuonna 2005. Selkkaus kesti yli kaksi kuukautta ja siitä alkoi koko metsäteollisuutta raastanut saneerauskierre.

Nyt Forss toivoo, että Pro ei ainakaan tästä enää laajentaisi lakkoa.

Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Antti Rinne on kuitenkin tosimielellä liikkeellä.

- Nyt ollaan tilanteessa, että asiat pitää ratkaista. Teemme tarvittavia toimenpiteitä, että asiat saadaan kuntoon. Lakko on yksi toimenpiteistä, Rinne sanoo.

Katso Markus Pirttijoen juttu (Seitsemän uutiset 14.4.2011)

Lue myös:

    Uusimmat