Tunnistatko tämän supertähden? Suloiset lapsuuskuvat julki

Yksi maailman suosituimmista naislaulajista nautti musiikista ja laulamisesta jo lapsena.

Splash News on saanut julkaistavakseen aikaisemmin näkemättömiä kuvia brittiläisestä soul-laulajasta Adele Adkinsista. Kuvissa noin 6–7-vuotias Adele nähdään hänen lapsuusmaisemissaan Pohjois-Lontoossa.

Adelen äiti oli tytön syntyessä vain 18-vuotias, ja joutui kasvattamaan tyttärensä yksinhuoltajana. Adelen isä nimittäin jätti perheen tämän ollessa kaksivuotias.

Vaikeista olosuhteista huolimatta kuvissa nähdään iloinen ja nauravainen tyttö. Musiikista tuli jo varhain Adelelle tärkeää ja hän aloittikin laulamisharrastuksen jo neljävuotiaana.

Nykyään Adele, 25, on yksi tämän hetken menestyneimmistä naislaulajista. Hän on voittanut kahdella albumillaan lukuisia Grammy- ja BRIT Award -palkintoja ja saanut myös parhaan elokuvakappaleen Oscarin ja Golden Globin James Bond -elokuva Skyfallin tunnuskappaleesta.

Adelen uusinta 21-albumia on myyty maailmalla 24 miljoonaa kappaletta. Viime huhtikuussa hänen omaisuutensa kerrottiin olevan noin 35 miljoonaa euroa.

Tällä hetkellä Adele keskittyy erityisesti äitiyteen. Hän sai lokakuussa 2012 Angelo-pojan puolisonsa Simon Koneckin kanssa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat