Mainos

Tulvista miljoonavahingot - Karvianjoen tulvat eivät hellitä vieläkään

Jo yli viikon jatkuneet tulvat Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla ovat aiheuttamassa jopa miljoonien eurojen vahingot.

Pahimmilla tulva-alueilla on kastunut yli sata taloa ja peltoalueita on jäänyt veden alle yli 10 000 hehtaaria, kertoo Suomen ympäristökeskus.

Tulvavesi on noussut myös useisiin kouluihin ja teollisuusrakennuksiin Lapväärtissä sekä kalanviljelylaitokseen Isojoella.

Suomen ympäristökeskuksen karkeiden laskujen mukaan Etelä-Pohjanmaan tulvavahinkojen kustannukset nousevat ainakin 2,6 miljoonaan euroon. Kristiinankaupungiissa Pohjanmaalla vahingot ovat arviolta 2,8 miljoonaa euroa.

Jokien vedenpinnat ovat kuitenkin kääntyneet jo laskuun.

Sen sijaan Satakunnassa Karvianjoki jatkaa yhä tulvimistaan. Suomen ympäristökeskuksen mukaan koko Satakunnan tulva-alueen laajuus on jo tuhansia hehtaareja.

Joen tulviminen on aiheuttamassa vaurioita ainakin parillekymmenelle asuinrakennukselle sekä lukuisille kesämökeille.

Vahingot ovat jäävät kuitenkin pienemmiksi kuin Pohjanmaalla.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.