Tulvat rapauttaneet teitä, hillitse vauhtiasi täällä

Etelä-Pohjanmaan tulvat on murentaneet sorateitä ajokelvottomiksi etenkin Kauhajoella ja Jalasjärvellä. Liikenneviraston mukaan tällä hetkellä on suljettuna puolenkymmentä tietä, joiden sortumia sekä syöpyneitä rumpu- ja siltapaikkoja korjataan.

– Raskasta liikennettä on myös jouduttu ohjaamaan toisaalle, kertoo liikennekeskuspäällikkö Marketta Udelius.

Liikennevirasto kehottaa liikennöimään toistaiseksi varovasti tulvan alle jääneillä jo kuivuneilla teillä. Pienempien sorateiden uhkaa myös Pohjois-Satakuntaa, kunhan alueen tulvavedet ovat laskeneet.

Isommat tiet ovat välttyneet tulvavaurioilta, mutta Udeliuksen mukaan myös valtatie 8 oli eilen vaarassa jäädä veden alle Kristiinankaupungin kohdalla. Läheltä piti -tilanne oli myös Kurikan kohdalla Kolmostiellä.

Rankkasateet ovat tehneet myös sorateiden kuopista tavallista syvempiä. Riski kelirikolle voi jatkua, jos sää pysyy kosteana myöhäissyksyyn.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat