Tulvat jättivät jälkeensä tappavat kulkutaudit Aasiassa

Monsuunisateiden nostattamien tulvien koettelema Etelä-Aasia on saanut vitsauksekseen lukuisat kulkutaudit. Yksistään Intian koillisessa Assamin osavaltiossa yli 500 ihmistä on sairastunut aivokuumeeseen ja muihin veden mukana leviäviin tauteihin.

Maan terveysministeriön mukaan sairaalat ovat jo ruuhkautuneet aivokuumepotilaista. Sairastuneista suuri osa on lapsia. Tautiin on kuollut jo lähes sata ihmistä. Terveysministeriö varoitti myös mahdollisista keltatauti- ja maha-suolitulehdusepidemioista.

Assamiin on saapunut Punaisen ristin työntekijöitä auttamaan sairastuneiden hoitamisessa. Nepalissa vaivana on ripuli, joka on tappanut seitsemän ihmistä maan eteläosassa. Samasta taudista kärsivät myös monet Bangladeshissa, jossa murheena on lisäksi denguekuume. Kuumetautiin on menehtynyt ainakin 12 ihmistä ja yli 500 on joutunut sairaalahoitoon.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat