Tulvariski siirtyy kolean sään vuoksi

Tulvariskiä lisää tänä vuonna jokien normaalia paksumpi jääpeite.

Tasaisen koleana pysyttelevä sää näyttää siirtävän tulvahuipun pääsiäisen jälkeiselle ajalle. Pohjanmaalla lämpömittari on käynyt päivisin vain hieman nollan yläpuolella, ja öisin on yhä pakkasta.

Sääennusteiden mukaan ilmat jatkuvat ensi viikollakin samantyyppisinä.

- Jos lämpötilaennuste pitää paikkansa, jokien virtauksessa ei tapahdu vielä juuri mitään, sanoo Keski-Pohjanmaan tulvavastaava Tapani Ruhanen Länsi-Suomen ympäristökeskuksesta.

Jokien jääpeite on Pohjanmaan joissa tänä vuonna normaalia paksumpi, mikä lisää jonkin verran tulvariskiä. Riskiä kasvattaa myös se, jos kevään tulo edelleen siirtyy ja jäät sulavat kertarysäyksellä.

Jokien virtaamia tarkasteltaessa kevät on jo hieman myöhässä. Ainakin Etelä-Pohjanmaalla uutta lunta on satanut lisää vielä lähipäivinäkin.

Ruhanen muistuttaa, että koleudesta huolimatta jokijäillä liikkuessa on syytä olla äärimmäisen varovainen ellei paikka ole tuttu. Esimerkiksi tekojärvien tyhjentäminen sulattaa myös alapuolisten jokiuomien jäitä.

Jäätilanteen helpottamiseksi Keski-Pohjanmaalla on sahattu jokijäitä Perho- ja Lestijoella.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat