Tulvakorvausten määrä epäselvä - tuhot pian kotivakuutukseen

Vielä tämän ja ensi vuoden ajan valtio korvaa jokien ja järvien tulvista aiheutuvia rakennus- ja irtaimistovahinkoja enintään 80 prosenttia vahingoista. Pohjanmaan tämän syksyn tulvatuhojen määrä on yhä epäselvä.

Länsi-Suomen pahimmilla tulva-alueilla on satanut neljässä päivässä puolitoista kertaa enemmän vettä kuin normaalisti lokakuussa. Maaseutuviraston mukaan jonkinlaista arviota tuhoista voi tehdä aikaisintaan loppuviikosta.

Valtion tulvatuhoista maksamat korvaukset ovat harkinnanvaraisia eli automaattista korvausta ei ole luvassa. Lisäksi tulvan on oltava pahempi kuin keskimäärin 20 vuoteen, jotta korvauksia tulisi.

Maa- ja metsätalousministeriön lainsäädäntöneuvos Pekka Kemppainen arvioi, että Pohjanmaata piinaavien tulvien poikkeuksellisuus on ylittänyt rajan selkeästi.

– Pohjanmaan tulvien kuuluminen korjausjärjestelmien piiriin on selvää, sanoo Kemppainen.

Korvausjärjestelmä muuttumassa

Nykyinen tulvatuhojen korvausmalli muuttuu vuoden 2014 alusta, jonka jälkeen vesistötulvista aiheutuvia vahinkoja ei korvata enää valtion varoista. Tulvavahinkojen korvaamisessa siirrytään vakuutuksiin ja rakennusten sekä irtaimiston vahingot korvataan vahinkovakuutuksista.

Tähän mennessä valtio on korvannut vain jokien ja järvien nostattamat tulvat. Vuoden 2014 jälkeen vakuutuksenottaja voi saada korvausta niin vesistö-, rankkasade- kuin merivesitulvistakin.

– Korvausten saaminen on ollut hidasta vahingonkärsijöiden kannalta eikä kokonaisvaltaista tulvavahinkojen korvausjärjestelmää ole vielä ollut. Nyt sitä on haluttu uudistaa.

Ministeriö tyytyväinen vakuutustuotteisiin

Maa- ja metsätalousministeriö seuraa parhaillaan vesistötulvavahinkojen varalle saatavien vakuutusten kehittymistä. Tarkoituksena on pitää silmällä millaisia tulvaturvatuotteita on markkinoille tulossa, kun valtion harkinnanvarainen korvaus päättyy.

- Olemme olleet yhteydessä Finanssialan keskusliittoon. Vakuutustuotteita on tulossa markkinoille riittävän kattavasti ja vakuutusehdot vastaavat pitkälle sitä, mikä aikanaan asetettiin tavoitteeksi nykyisestä järjestelmästä luopumiseksi. Tällä hetkellä näyttää hyvältä, lainsäädäntöneuvos Pekka Kemppainen toteaa.

Maa- ja metsätalousministeriö antaa tämän vuoden loppuun mennessä selvityksensä eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnalle vakuutustuotteiden tilanteesta.

Tähän mennessä kaksi vakuutusyhtiötä If ja Pohjola ovat tuoneet markkinoille oman tulvaturvan sisältävän vakuutusmallinsa.

Finanssialan keskusliiton laatima malliohje vakuutusyhtiöille tulvatuhojen korvaamista varten pitää sisällään ainakin yhden tiukennuksen. Poikkeuksellisena vedenpinnan nousuna pidetään vedenkorkeutta, jonka esiintymistodennäköisyys on kerran 50 vuodessa tai harvemmin.

(9.10. Jutussa kerrottiin eilen virheellisesti, että myös Tapiola olisi tuonut markkinoille oman tulvaturvan sisältävän vakuutusmallinsa. Tapiola kuitenkin ilmoittaa, että sen tulvavakuutus tulee voimaan vasta ensi vuoden alusta lähtien.)

Lue myös:

    Uusimmat