Tulva tuhoaa Mosambikissa

Hirmumyrskyn aiheuttamat tulvat ja rankkasateet ovat vaatineet jo ainakin 250 uhria eteläisessä Afrikassa, ja noin miljoona ihmistä on menettänyt kotinsa, kertovat uusimmat tiedot alueelta.

Pahiten tulvista on kärsinyt Mosambik, mutta myös Zimbabwessa aineelliset vahingot ovat huomattavat. Botswanassa sateet jatkuivat yhä tänään.

Mosambikin radio kertoi, että Nova Mambonen maakunnassa, 900 kilometriä pääkaupungista Maputosta pohjoiseen, noin 5000 ihmistä on yhä katoilla, puiden oksilla ja muilla korkeilla paikoilla. Heidän ainoa toivonsa on odottaa pelastushelikopteria tai veden laskemista.

Yksistään Mosambikissa on noin 800 000 ihmistä jäänyt kodittomaksi, ja asiantuntijoiden mukaan vahinkojen korjaaminen kestää kaksi tai kolme vuotta.

Mosambikin presidentti Joaquim Chissano on vedonnut kansainväliseen yhteisöön avun saamiseksi. Alueelle tarvitaan hänen mukaan elintarvikkeita, huopia ja ja noin 70 miljoonaa dollaria jälleenrakentamiseen.

Paikallista väestöä uhkaavat myös sisällissodan jäljiltä jääneet miinat, joista osan tulvavesi on saanut liikkeelle. Etelä-Afrikan Pohjoisessa maakunnassa viranomaiset arvelivat vahinkojen nousevan noin 250 miljoonaan dollariin. Tulvavesi on vienyt alueella mennessään siltoja, katkaissut teitä ja tuhonnut satoa.

Zimbabwessa uhrien määrä nousi tänään 62:een, kun poliisi löysi 33 ruumista eräästä joesta. Uhrit olivat olleet jokeen syöksyneessä bussissa.
(STT-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat