Ennen vanhaan lähes kaikki pientalot lämmitettiin pelkästään puulla. Sitten tuli aikakausi, jolloin tulisijojen aikakausi hiipui - mutta energiakriisin ja kohonneiden lämmityskustannusten myötä tulisijojen suosio palautui.
Tänä päivänä lähes jokaiseen uuteen pientaloon tehdään jonkinlainen varaava tulisija - varaava takka, leivinuuni tai joku muu tulisija - usein vain tunnelman luojaksi ja varalämmönlähteeksi, mutta aina taustalla on ajatus myös energian säästöstä.
Sanotaan, että ei savua ilman tulta. Tämäkään ei enää pidä paikkaansa. Hyvä esimerkki on nykyaikainen vuolukivitulisija. Pitkällinen tuotekehittely on saanut aikaan sen, että täydellisen palamisen ansiosta palokaasut poistuvat ilmakehään lähes täysin puhtaina. Kysymys ei todellakaan ole pienestä asiasta:
- Pientulisijoilla on Suomessa on merkittävä vaikutus ilman laatuun. On arvioitu, että niiden osuus kokonaispäästöistä on pienhiukkasten osalta noin 40 prosenttia, kertoo Allergia- ja astmaliiton asiantuntijapalveluiden johtaja, tekniikan tohtori Risto Ruotsalainen.
Tulisijojahan kuitenkin kannustetaan rakentamaan lisä- ja varalämmönlähteeksi. Kuinka merkittäviä pienennyksiä näihin päästöihin on mahdollista saada nyt kehitetyllä vähäpäästöisellä tulisijalla?
- Tämmöisellä tehoarinalla päästään merkittävään päästöjen vähennykseen. Pienhiukkasten ja savukaasujen päästöt vähenevät ainakin puoleen normaalista - jopa murto-osaan, riippuen luonnollisesti päästötyypistä ja -aineista.
Yksi vuolukiven merkittävistä ominaisuuksista tulisijakäytössä on se, että siinä on hyvin runsaasti talkkia. Se on asettunut kiven sisällä tietyn suuntaiseksi - voisi kuvitella, että talkki on ikään kuin puunsyyt: se kasvaa pitkittäin. Tulisijojen valmistuksessa hyödynnetään tämä talkin suuntaus. Osat leikataan kivestä sillä tavalla, että tulipesässä tulta vasten olevissa osissa talkki on tavallaan tulipesästä ulospäin - niin että kivi varaa hyvin lämpöä itseensä.
Kuorirakenteessa talkin suuntaus käännetään toisin päin, jolloin kuorirakenne luovuttaa ja pidättää lämpöä itsessään kauemmin. Jopa vuorokauden kuluttua tulen sammumisesta takka luovuttaa miellyttävästi tasaista lämpöä.
Pitkän kokemuksen, kiventuntemuksen ja kehitystyön tuloksena Nunnanlahden Uuni Oy on kehittänyt ns. Kultaisen tulen arinan. Mitä kauniin nimen takana piilee?
- Täissä tulipesässä poltettavien puiden palamisprosessia voidaan hallita säätämällä arinan keskiosaa, valottaa tuotetestaaja Hannu Mäkkeli. - Kun puita lisätään, keskiosa laitetaan kiinni, jolloin palamiseen tarvittava ilma siirtyy tulipesän reunoille. Puusta vapautuvat palokaasut yhtyvät esilämmitettyyn paloilmaan ja palavat puhtaasti siinä päällä - tavallaan siinä siis poltetaan niitä vapautuvia kaasuja.
Kaasut poltetaan loppuun ja puhtaaksi saakka. Paloilmaa ei vedetä yläpuolelle puukerroksen läpi kuten tavallisessa rakoarinassa, jossa kaikki paloilma tulee arinan läpi ja puu kaasuuntuu erittäin voimakkaasti. Tällöin palamisprosessia ei voida hallita. Testien mukaan perinteisellä rakoarinalla syntyy jopa kuusi kertaa enemmän hiukkaspäästöjä kuin Kultaisen tulen arinalla.
Usein kuulee sanottavan, että kesämökillä pitäisi olla kahdenlaisia tulisijoja: nopeita kamiina-tyyppisiä, joilla saadaan alkulämpö, ja varaava tulisija, joka tavallaan ylläpitää lämpöä. Uuden tekniikan ansiosta Nunnauuneista löytyy malli, joka täyttää molemmat ominaisuudet: välittömästi kun ensimmäinen pesällinen on alkanut palaa, saadaan kunnolla lämmintä ilmaa.
- Takan yläosassa on metallinen lämmönvaihdin, joka toimii vähän samalla periaatteella kuin kamiinoissa: pikalämpö tulee yläosasta, ja täällä uunin sisällä puolestaan on vuolukiveä tulipesän sivuilla kuten normaalissa, varaavassa vuolukiviuunissa sekä lisäksi lämpölevyt tulipesän päällä.
Kultaisella arinalla siis tavallaan poistetaan yläpalotilan tarve, jolloin sen vaatima tila saadaan hyödynnettyä varaavalla massalla. Kun prosessi tapahtuu kokonaan tulipesässä, ei enää tarvita niin kutsuttua toisiopalotilaa. Takka soveltuu mainiosti pieniin asuntoihin ja ennen kaikkea kesämökeille: se painaa ainoastaan 700 kg. Se voidaan liittää hormiin joko takaa tai päältä ja käyttää kevythormia.
Pienestä koosta ja painosta huolimatta tulisijan hyötysuhde on 80 %. Pikalämpönä säleikön kautta saadaan 20 % ja loput 60 % jää tulisijan sisärakenteisiin, mistä takka luovuttaa sen seuraavan vuorokauden aikana hiljalleen tasaisena lämpönä huonetilaan. Loput 20 % poistuu hormin kautta ulos palamattomina savukaasuina ja lämpönä.
Toimitusjohtaja Paavo Martikainen on syystäkin tyytyväinen:
- Tuotekehittelyn tuloksen voi havaita aivan silminnähden: tämmöisen uuden tekniikan takan savupiipun päästä ei tule muuta kuin vesihöyryä, kun vanhan tekniikan tuotteiden savupiipun päästä tulee myös savua. Tämä on huomionarvoinen asia tiheästi asutuilla alueilla! Nyt ei tarvitse katsoa, milloin naapurilla on pyykkipäivä ja valkoiset lakanat narulla, vaan tulen voi virittää hyvällä omallatunnolla silloin kun itse haluaa.
Myös Ruotsalainen painottaa asian merkitystä riskiryhmille:
- Nimenomaan nämä pienhiukkaspäästöt vaikuttavat eniten allergiaa, astmaa ja hengitystiesairauksia sekä verisuonitauteja sairastaviin.
Ilmanlaatuun vaikuttaa olennaisesti tulisijan lisäksi myös se, mitä poltetaan - ja miten poltetaan. Pitäisi aina polttaa kuivaa puuta, ei jätteitä ja siten, että ne palavat mahdollisemman suuressa lämpötilassa. Olisikin toivottavaa, että valmistajat toimittaisivat käyttäjälle aina selkeät käyttöohjeet.
Tulisijassa ei saa poltaa:
- märkää puuta
- painekyllästettyä tai muuten pintakäsiteltyä puuta
- roskia ja jätteitä
(Joka kodin asuntomarkkinat 29.2.2004)