Tuloneuvotteluissa lähestytään loppusuoraa

Eilisillan pienen liikahduksen jälkeen tupo-neuvotteluissa päästään kiinni vaikeimmin ratkaistaviin kysymyksiin. Rakenteelliset kysymykset ja tupo-ratkaisun korotustaso ovat kaksi hankalaa teemaa.

Tuloneuvotteluja on jatkettu tiivistyvissä tunnelmissa Helsingin Etelärannassa. Koolla olivat niin työnantaja- ja palkansaajakeskusjärjestöjen puheenjohtajat kuin tuloneuvottelujen työryhmätkin.

Neuvottelupöydällä olivat kaikki keskeiset kiistat: palkankorotusten taso ja rakenne, muutosturva ja pääurakoitsijan tilaajavastuu.

Illansuuhun mennessä edistystä ei juuri ollut tapahtunut. Palkansaajapuolella tulkittiin työnantajan kuitenkin hieman liikkuneen muutosturvaa koskevissa kannoissaan. Auki on yhä myös sopimuskauden pituus. Palkansaajapuolella palkkatavoitteet on asetettu kahdelle vuodelle, mutta työnantajapuolen toiveissa on ollut kolmivuotinen sopimus.

Tavoitteena on, että tuloratkaisun neuvottelutulos olisi puristettu kasaan maanantaiaamuun mennessä. Jos vanhat työmarkkinakäytännöt pitävät paikkansa, ratkaistu myös jäävät aivan loppumetreille - jos ovat syntyäkseen vielä silloinkaan.

Lisäajat ja kellojen seisauttamiset kuuluvat nekin perinteisiin tuloneuvottelukuvioihin, vaikka ratkaisulla ensi vuoden verolakien takia kiire onkin.

Mahdollinen neuvottelutulos menee vielä ammatti- ja työnantajaliittojen käsittelyyn. Vasta tämän pariviikkoisen sovellutusneuvotteluvaiheen jälkeen selviää, miten kattavasti eri alat ovat mukaan tulossa.

Metsäteollisuuden työnantajat ovat jo ilmoittaneet paperiteollisuuden jäävän tulosopimuksen ulkopuolelle. Rakennusalalla ulosjäännin mahdollisuutta ovat väläytelleet sekä työntekijä- että työnantajapuoli.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat