Tuloerot kasvoivat viime vuonna

Korkein tulotaso oli Maarianhaminan kaupungin, Ahvenanmaan maaseudun sekä Helsingin seutukunnissa. Tulotaso oli alhaisin Pielisen-Karjalan seutukunnassa.

Suhteelliset tuloerot kasvoivat viime vuonna. Tilastokeskuksen mukaan väestön pienituloisimman kymmenesosan keskimääräiset reaalitulot kasvoivat viime vuonna 0,8 prosenttia toissavuodesta, kun suurituloisimman kymmenesosan tulot kasvoivat 4,7 prosenttia.

Pienituloisin kymmenesosa sai kokonaistuloista 3,7 prosenttia, ja suurituloisimman kymmenesosan tulo-osuus oli 23,9 prosenttia.

Tilastokeskuksen mukaan talouksien keskimääräiset reaalitulot kasvoivat viime vuonna 2,7 prosenttia.

Korkein tulotaso oli Maarianhaminan kaupungin, Ahvenanmaan maaseudun sekä Helsingin seutukunnissa. Ahvenanmaalla ja pääkaupunkiseudulla myös alueen sisäiset tuloerot olivat suuret. Tulotaso oli alhaisin Pielisen-Karjalan seutukunnassa. Myös tuloerot olivat pienimmät siellä, missä tulotaso oli alhainen, eli Kehys-Kainuun ja Itä-Lapin seutukunnissa.

Noin 440 000 henkilöä eli 8,4 prosenttia väestöstä oli pitkittyneesti pienituloisia viime vuonna. Pitkittyneesti pienituloisiksi lasketaan henkilöt, joiden talouksien tulot olivat alle 60 prosenttia mediaanitulosta viimeisimmän vuoden lisäksi ainakin kahtena edeltävästä kolmesta vuodesta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat