Tullin haaviin ennätysmäärä doping-aineita

Tullin haaviin on jäänyt tänä vuonna ennätysmäärä doping-aineita. Takavarikot ovat lähes kolminkertaistuneet viime vuoteen verrattuna. Asiantuntijat uskovat kuitenkin, että käyttäjien määrät eivät ole kasvaneet samassa suhteessa.

Tornion tulli teki heinäkuussa yhden tämän vuoden suurimmista doping-takavarikoista. Venäläismieheltä löydettiin Rajajoosepin tulliasemalla lasti, jonka arvo katukaupassa olisi ollut yli 125 000 euroa. Auton bensatankkiin tehty kätkö piti sisällään lähinnä anabolisia steroideja sekä kasvuhormonia. Aineiden määrä yllätti jopa tullin.

- Näyttää siltä, että jos ne olivat Pohjois-Suomen markkinoille, niin joko markkinat ovat luultua suuremmat tai sitten tavaraa tuotiin todella pitkäksi aikaa, arvelee tutkinnanjohtaja Tuomo Kunnari pohjoisesta tullipiiristä.

Isoja lasteja on saatu takavarikkoon myös muualla Suomessa. Tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana doping-aineita löydettiin lähes kolminkertainen määrä vuoden takaiseen. Aineet ovat lähtöisin lähinnä Venäjältä sekä muista löyhän apteekkikurin maista, kuten Thaimaasta.

Vaikka takavarikoidut määrät ovat suuria, asiantuntijat uskovat, ettei se välttämättä merkitse käytön lisääntymistä.

- Ei ole viitteitä siitä, että käyttö olisi erityisesti lisääntynyt. Pikemminkin tästä voi päätellä sen, että poliisi ja tulli ovat onnistuneet toiminnassaan myöskin tältä osin dopingaineiden valvonnan ja salakuljetuksen ehkäisemisessä, sanoo Suomen antidopingtoimikunnan pääsihteeri Juha Viertola.

Arvioiden mukaan Suomessa on järjestäytyneen urheilun ulkopuolella noin 10 000 doping-aineiden käyttäjää.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 21.11.2002)

Lue myös:

    Uusimmat