Tullin autoverojärjestelmässä yhä puutteita

Tullin tapa määritellä tuontiauton verotusarvo on käyttökelpoinen eikä syrji yksityishenkilöitä. Näin linjasi korkein hallinto-oikeus (KHO) tänään lain käyttöä ohjaavalla vuosikirjapäätöksellään.

Vaikka uusi menetelmä kelpasi pääpiirteittäin, löysi KHO siitä myös korjattavaa. Esimerkiksi autonveron määrityksessä käytettävässä vertailuaineistossa on puutteita. KHO:n mukaan menetelmä saattaa myös joidenkin harvinaisten mallien kohdalla antaa edelleen liian korkeita verotusarvoja.

Menetelmä oli KHO:n arvioitavana edellisen kerran vuonna 2006. Silloin tulli käytti verotusarvojen perustana yksityisen yrityksen keräämiä hintatietoja. Yrityksen käyttämät laskentakaavat eivät olleet julkisia, eikä auton omistaja voinut riitauttaa päätöstä.

KHO:n mukaan tullin toiminta ei tuolloin ollut EY-oikeuden edellyttämällä tavalla läpinäkyvää. Tulli uudisti järjestelmäänsä oikeuden linjanvedon jälkeen.

Mersun hinta laski lähes kymmeneksen

KHO:n tuore päätös koski suomalaismiehen ulkomailta tuoman Mercedes-Benzin verotusarvoa. KHO kumosi tullin ja hallinto-oikeuden päätökset ja määräsi auton verotusarvoksi 24 000 euroa. Tullin määrittämä arvo samalle kulkupelille oli 26 447 euroa.

KHO perusteli alennusta muun muassa sillä, että kyseisen auton tapauksessa arvon määrittäminen oli harvinaisuuden takia hankalaa. Se pudotti verotusarvoa lähes 9,3 prosenttia, muttei ottanut kantaa siihen, kuinka paljon tullin pitäisi veroarvoarvioitaan alentaa.

- KHO hyväksyi sen lähestymistavan, jolla tulli tuontiajoneuvoja verottaa. Kuitenkin arvonmääritysmenetelmään sisältyvien puutteiden johdosta on verotuksessa noudatettava tiettyä varovaisuutta ja arvostustasossa tarpeen tulla jonkin verran alaspäin, kertoo asian esittelijä oikeussihteeri Vesa Heikkilä KHO:sta.

- KHO ei lausunut alentamisesta prosenttimääräisesti ja tehty alennus on tältä osin suuntaa antava.

KHO:n ratkaisu syntyi äänestyksen jälkeen. Yksi hallintoneuvos katsoi, ettei tullin määritysmenetelmä vieläkään täytä yhteisön oikeuden vaatimuksia. Hänen mielestään auton verotusarvoa ei olisi voinut määrätä 20 000 euroa korkeammaksi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat