Tulli: Venäjän-kauppa kasvaa edelleen

Vientiä ovat nostaneet muun muassa puhelimet ja Suomen kautta kulkevat autot. Tuontia on hallinnut energia.

Viennin arvo Venäjälle kasvoi viime vuonna kolmanneksella edelliseen vuoteen verrattuna. Tuonnin arvo nousi neljänneksellä. Tullin mukaan kasvu on jatkunut myös tämän vuoden kahden ensimmäisen kuukauden aikana.

Vientiä ovat nostaneet ennen kaikkea puhelimet ja Suomen kautta kulkevat autot. Myös teollisuuden koneiden ja laitteiden vienti on kääntynyt kasvuun.

Matkapuhelimissa Venäjä on noussut jo Suomen tärkeimmäksi vientimaaksi, kun joka neljäs Suomesta toimitettu matkapuhelin on mennyt Venäjälle. Kokonaisuutenakin Venäjä nousi suurimmaksi vientimaaksi 5,7 miljardilla eurolla.

Tuontia on hallinnut energia, jonka osuus on noussut jo yli puoleen. Tuonnin arvoa on paisuttanut öljyn ja kaasun noussut hinta. Tuonnin arvo kohosi 6,5 miljardiin euroon. Suomen kauppa Venäjän kanssa oli näin 800 miljoonaa euroa alijäämäistä.

Maantietransito eli Suomen kautta Venäjälle kulkevat maantiekuljetukset kasvoivat tullin mukaan 12 prosentilla tammi-maaliskuussa vuoden takaiseen verrattuna. Transitoliikennettä ovat lisänneet lähinnä autojen kuljetukset.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat