Tulli tutkii viinan nettikauppaa

Tulli on takavarikoinut esitutkinnan aloittamisen vuoksi noin 100 000 litraa alkoholijuomia, joita on tilattu internetin kautta viimeisen kolmen vuoden aikana.

Tulli katsoo, että alkoholin nettikaupassa on syytä epäillä rikoksia.

Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus (STTV) on tehnyt alle puolessa vuodessa useita tutkintapyyntöjä epäillystä alkoholilain vastaisesta toiminnasta. Tulli kertoi tänään aloittaneensa niiden vuoksi esitutkinnan. Nettijuomien myyjiä epäillään alkoholipitoisen aineen välittämisestä.

Esitutkinnan aloittamisen vuoksi tulli on takavarikoinut arviolta 100 000 litraa alkoholijuomia, joita suomalaiset ovat tilanneet internetin kautta vuodesta 2004 lähtien. Juomat ovat maanneet tullin varastoissa odottamassa korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisua valmisteverotusta koskevassa asiassa.

- Juomien kohtalosta päätetään tutkinnan aikana, sen jälkeen tai mahdollisesti vasta tuomioistuinkäsittelyn jälkeen. Se riippuu ihan siitä, miten tämän rikosasian tutkinta etenee, tiedustelupäällikkö Sami Rakshit Tullihallituksesta sanoo.

Rakshitin mukaan tullin on mahdoton arvioida tarkalleen, kuinka monen asiakkaan juomia takavarikossa on. Luku liikkuu hänen veikkauksissaan pikemminkin sadoissa kuin tuhansissa.

Pelkästään virolaisen Viinikauppa.comin kautta hankittuja juomia on uutistoimisto STT:n tietojen mukaan tullin hallussa reilut 90 000 litraa, joita noin 700 ihmistä on tilannut. Juomista suurin osa on olutta ja viiniä, mutta joukossa on myös väkeviä sekä lonkeroa ja siideriä.

Osa juomista todennäköisesti pilaantunut

Sami Rakshit ei halua kertoa, kuinka monesta yksittäisestä myyjästä tai palveluntarjoajasta tutkintapyyntöjä on tehty. Hänen mukaansa joukossa on kuitenkin suomalaisia ja ulkomaisia toimijoita. Viimeisimmät tutkintapyynnöt on vastaanotettu tällä viikolla.

Esitutkintaa tehdään eteläisen ja läntisen tullipiirin yhteistyönä. Alustava arvio on, että tutkinta kestää vähintään puoli vuotta.

Rakshit pitää todennäköisenä, että osa juomista on jo pilaantunut. Se, miten alkoholijuomien kanssa toimitaan, riippuu koko prosessin etenemisestä.

- Jos takavarikko puretaan, korvausasia tulee erillisenä kysymyksenä käsiteltäväksi.

Tuotevalvontakeskus ilmoitti alkuviikosta tekevänsä tutkintapyynnöt niistä toimijoista, jotka eivät suostu lopettamaan alkoholilain vastaista toimintaansa.

Tuotevalvontakeskuksen mukaan alkoholijuomia saa tilata ja tuoda maahan ulkomailta, mutta vain omaan käyttöön. Tällä tarkoitetaan niin sanottua matkustajatuontia, jossa ostaja tuo juomat maahan henkilökohtaisesti tai huolehtii muutoin itse lastin kuljetuksesta Suomeen.

Kaiken muun alkoholin maahantuonnin Tuotevalvontakeskus tulkitsee kaupalliseksi toiminnaksi, johon tällä hetkellä toimivilla nettimyyjillä ei ole lupaa. STTV:n näkökulmasta nettimyyjät siis harjoittavat alkoholijuomien vähittäiskauppaa, joka kuuluu Alkon yksinmyyntioikeuteen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat