Tulli teki mittavan huumetakavarikon Turussa

Tulli takavarikoi metamfetamiinia useita kiloja, josta olisi saanut tuhansia kerta-annoksia.

Tulli on takavarikoinut suuren erän metamfetamiinia Turussa. Metamfetamiinia luonnehditaan erittäin vaaralliseksi huumausaineeksi.

- Se aiheuttaa voimakasta psykologista riippuvuutta, selvittää tutkinnanjohtaja Tom Bäckström Läntisestä tullipiiristä.

Metamfetamiinin fyysiset vaikutukset ovat Bäckströmin mukaan samankaltaisia kuin amfetamiinin. Metamfetamiinia myös käytetään samalla tavoin kuin amfetamiinia, mutta se on voimakkaampaa.

Takavarikkoon saatiin Bäckströmin mukaan useita kiloja ainetta eli tuhansia tai jopa kymmeniä tuhansia käyttäjän kerta-annoksia. Kyseessä on hänen mukaansa tähän mennessä ensimmäinen huomattava tullin haaviin jäänyt metamfetamiinierä Turun suunnalla.

Suomessa metamfetamiini on tähän asti ollut varsin harvinainen huume, mutta Bäckströmin mukaan se näyttää olevan yleistymässä.

Huumetta maahan tuoneeseen ja levittäneeseen rikollisryhmään kuuluu Bäckströmin mukaan sekä suomalaisia että Suomessa asuvia ulkomaalaisia henkilöitä. Kolme heistä saatiin kiinni viime viikolla takavarikon yhteydessä, ja Turun käräjäoikeus on määrännyt heidät vangittaviksi.

- Aineet olivat yhden kiinniotetun hallussa, Bäckström kertoo.

Bäckström ei tässä vaiheessa halua kertoa, mistä maasta tai maista huumeliigan ulkomaalaiset jäsenet ovat kotoisin. Hänen mukaansa rikollisorganisaation jäljillä on oltu jo jonkin aikaa ja muitakin sen jäseniä pyritään saamaan kiinni.

Sitä, kuinka suuria määriä huumetta on ehtinyt päätyä käyttäjille asti, Bäckström ei lähde arvailemaan. Hänen mukaansa metamfetamiinia on todennäköisesti myyty lähinnä Turun seudulla.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat