Tulli paljasti laittoman nettiapteekin

Tulli on paljastanut ensimmäisen suomalaisen laittoman lääkkeiden nettikaupan. Reseptilääkkeitä on takavarikoitu yli satatuhatta tablettia, ja niiden kokonaisarvo on Suomen apteekkihintojen mukaan yli 110 000 euroa.

Tulli epäilee, että kyseessä on laiton niin sanottu nettiapteekki, josta lääkkeitä on postitettu internetin kautta tilanneille Suomeen sekä muihin Pohjoismaihin.

- Ensimmäisen nettiapteekin paljastuminen Suomessa oli vain ajan kysymys, arvioi Lentotullin päällikkö Mika Pitkäniemi.

Tullin mukaan Aasiassa on välitetty laittomia lääkkeitä Internetin kautta jo pidempään ja toiminta on rantautunut jo muutamia vuosia sitten myös Etelä- ja Keski-Eurooppaan. Viime vuoden alkupuolella ensimmäinen samantyyppinen tapaus paljastettiin Ruotsissa.

Esitutkinnan aikana on ollut vangittuna ollut yksi ihminen. Myös pidätettynä on ollut yksi. Tullin esitutkinta on kesken.

Erektiolääkelähetys paljasti

Nettiapteekki paljastui salakuljetustapauksesta alkukesästä, kun tulli takavarikoi Helsinki-Vantaan lentoasemalla Intiasta peräisin olevan postilähetyksen, joka sisälsi useita satoja erektiohäiriötabletteja. Helsinkiläismiehelle saapui myös rahtilähetys, josta tulli löysi tuhansia lääkevalmisteita yhteensä yli 60 000 euron arvosta.

Sittemmin samoja lääkkeitä on onnistuttu takavarikoimaan lisää tuhansia kappaleita. Niiden arvo on yli 50 000 euroa. Takavarikoitujen tavaroiden joukossa on myös lääkkeiden edelleen lähettämiseen tarkoitettuja kirjekuoria.

- Lääkevalmisteet sisälsivät erilaisia pitoisuuksia vaikuttavia lääkeaineita, Pitkäniemi kertoo.

Tullissa on aikaisemmin jäänyt kiinni vastaavia valmisteita, jotka sisälsivät malarialääke klorokiiniä.

Tulli on erittäin huolissaan kasvaneesta lääkkeiden luvattomasta tuonnista matkustajien ja postiliikenteen mukana, sillä netistä tilattujen tai kadulta ostettujen lääkkeiden tai rohdosten turvallisuuteen tai tehoon kuluttaja ei voi luottaa. Tulli muistuttaa, että laiton nettilääke voi vaarantaa terveyden.

Reseptilääkkeiden tilaaminen ETA-alueen ulkopuolelta omaan käyttöön on Suomessa kiellettyä. Lääkevalmisteiden henkilökohtainen maahantuonti Suomeen on mahdollista. Kaupallisessa tarkoituksessa lääkkeiden maahantuonti edellyttää aina Lääkelaitoksen antamaa lupaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat