Mainos

Tulivuorenpurkaus jätti 20 000 hätäavun varaan Ecuadorissa

Ainakin kolmeen maakuntaan on julistettu hätätila. Sähköt ovat olleet poikki ja juomavesi on monin paikoin saastunutta.

Tungurahua-tulivuoren purkaus on jättänyt 20 000 ihmistä hätäavun varaan Ecuadorissa, kertoo Punainen Risti.

Presidentti Alfredo Palacio on pyytänyt tuhoalueille lisää kansainvälistä apua, jotta paikallisia voitaisiin auttaa. Tähän mennessä uhrit ovat saaneet apua Espanjasta ja Yhdysvalloista.

Tungurahua on tuhonnut osin tai kokonaan seitsemän kylää sen jälkeen, kun se aloitti purkautumisen keskiviikkona. Asuintalojen ja peltojen päällä on tukeva tuhkapeite, ja asiantuntijoiden mukaan kylien päälle lensi purkauksen aikana noin 8000 tonnia tuliperäistä materiaalia. Ainakin kolmeen maakuntaan on julistettu hätätila. Sähköt ovat olleet poikki ja juomavesi on monin paikoin saastunutta.

Vuoren rinteiltä on evakuoitu ainakin 4000 ihmistä. Ainakin viiden tiedetään kuolleen ja kymmeniä on kateissa. Purkaus on vahingoittanut viljelyksiä, eikä karjalla ole syötävää.

Tungurahua sijaitsee 140 kilometrin päässä pääkaupungista Quitosta. Tulivuori on ollut aktiivinen jo seitsemän vuoden ajan. Geologit ovat varoittaneet lisäpurkausten olevan mahdollisia.

(MTV3-STT-DPA)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.