Tuliteturmien tutkinta alkoi

Ilotulitteiden vuodenvaihteessa aiheuttamia vakavia tapaturmia tutkiva työryhmä on aloittanut tutkimuksensa. Työryhmän muodostavat Turvatekniikan keskuksen Tukesin toimialajohtaja Heikki Salonen ja turvallisuusinsinööri Risto Mäki. Työryhmän jäsenet olivat tänään yhteydessä mm. keskusrikospoliisiin, jolle tutkimukset poliisin puolella on keskitetty.

Tukesin työryhmä tutkii, onko Komet Bomb 3 -tähtipommitulitteen kohdalla noudatettu räjähdemääräyksiä.
-Tutkimme mm. sitä, oliko laite rakenteeltaan sellainen kuin sen piti olla, ja jos ei ollut, niin mitä puutteita siinä oli. Lisäksi tutkimme, onko maahantuonti-, kauppa- ja käyttövaiheessa tapahtunut jotain sellaista, mikä ei ole määräysten mukaista, Heikki Salonen kertoo.

Hänen mukaansa työryhmä varmasti miettii myös omaa käsitystään siitä, ovatko tämäntyyppiset tuotteet ylipäätään jatkossa sopivia yleisön käytettäviksi. Työryhmä on saanut määräaikaa helmikuun loppuun saakka. Salosen mukaan onnettomuuksien syyt saattavat selvitä kuitenkin jo parissa viikossa.

Turvatekniikan keskuksen puhelimet pirisivät edelleen tänään, kun ihmiset eri puolilta Suomea soittivat ja kertoivat kokemuksiaan Kometista. Uudenvuoden vastaanotossa tapahtui ainakin kolmisenkymmentä loukkaantumiseen johtanutta onnettomuutta, kun kiinalaisvalmisteinen Komet Bomb 3 räjähti sytyttäjien käsiin. Turvatekniikan keskus määräsi sen myynti- ja käyttökieltoon heti uudenvuodenpäivänä saatuaan tiedon onnettomuuksista.

Käyttämättömät Komet Bomb 3 -tulitteet kehotetaan viemään lähimmälle poliisille.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat