Tulitaukosopimusta allekirjoitettiin Sri Lankassa

Sri Lankan hallitus ja tamilisissit ovat sopineet tulitauosta. Alueelle ollaan lähettämässä pohjoismaisia, mahdollisesti myös suomalaisia, rauhanturvajoukkoja.

Asiasta ilmoitti maan pääministeri Ranil Wickremesinghe allekirjoitettuaan oman kappaleensa tulitaukosopimuksesta. Norjan Sri Lankan suurlähettiläs Jon Westborg vahvisti hetkeä myöhemmin, että myös Tamil Eelamin vapautuksen tiikerit (LTTE) on toimittanut allekirjoitetun kappaleen tulitaukosopimuksesta. Tulitauko on neuvoteltu Norjan välityksellä. Wickremesinghe matkusti perjantaina sissialueeseen rajoittuvaan Omanthain tukikohtaan allekirjoittamaan sopimuksen.

Tulitaukoa valvovat pohjoismaiset rauhanturvaajat norjalaisten johdolla, kertoi uutistoimisto Reuters. Ulkoministeriöstä kerrottiin STT:lle, että Suomi harkitsee rauhanturvaajien lähettämistä Sri Lankaan, mutta päätöstä ei vielä ole tehty. Mahdollisten suomalaisten rauhanturvaajien määrää ei vielä tässä vaiheessa myöskään tiedetä.

Yli 64 000 ihmistä on saanut surmansa tamilitiikereiden aloittamassa taistelussa tamilialueen itsenäisyyden puolesta kaksi vuosikymmentä sitten. Tänään solmitun tulitauon toivotaan edistävän myös suoria rauhanneuvotteluja osapuolten välillä. Samassa pöydässä ei ole oltu seitsemään vuoteen, mutta välittäjänä toiminutta norjalaisryhmää johtava apulaisulkoministeri Vidar Helgesen on toiveikas. Hän uskoo hallituksen ja sissien aloittavan suorat neuvottelut kesään mennessä.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat