Tulitauko Syyriassa uhkaa jäädä haaveeksi

Syyrian hallinnon joukot ja opposition taistelijat ovat ottaneet yhteen eri puolilla maata.

Yhteenotoissa on kuollut yhteensä kymmeniä hallituksen sotilaita, taistelijoita ja siviilejä. Lisäksi kolme ihmistä, kaksi syyrialaispakolaista ja tulkki, haavoittui pakolaisleirillä Turkin puolella Syyrian puolelta tulleista luodeista. Niiden ampujista ei ole tietoa.

YK:n ja Arabiliiton rauhanvälittäjän Kofi Annanin rauhansuunnitelman mukaan Syyrian armeijan pitäisi aloittaa vetäytyminen asutuskeskuksista huomenna. Varsinaisen aselevon on tarkoitus astua voimaan torstaina.

Suunnitelman toteutuminen hankaloitui jo eilen kun presidentti Bashar al-Assad vaati, että opposition on annettava kirjallinen sitoumus aseidensa laskemisesta. Rauhansuunnitelmassa tällaista vaatimusta ei mainita.

Oppositiossa toimiva aseellinen Vapaan Syyrian armeija sanoo noudattavansa Annanin suunnitelmaa. Entisistä hallituksen asevoimien sotilaista koostuva ryhmä lisää, "ettei se luovuta aseitaan koskaan".

EU tuomitsee Assadin viimeisimmät vaatimukset oppositiolle, ja Turkki apulaisulkoministerinsä Naci Korun suulla toteaa, että huomiseksi tarkoitettu aikaraja on "käytännössä mitätön". Korun mukaan "alkaa uusi vaihe" sen jälkeen, kun Annan on vieraillut huomenna Turkissa. Hän ei täsmentänyt mitä "uusi vaihe" tarkoittaa.

"Tilanne lähitunteina ja lähipäivinäkin vaikea"

Suomen Damaskoksen suurlähettilään Harri Mäki-Reinikan mukaan Assadin vaatimus kirjallisesta sitoumuksesta oli yllättävää.

– Tällaisesta ei ole sovittu, ja oppositio on sanonut että he eivät ole millään tavalla velvollisia antaman takeita Assadin hallinnolle, mutta voivat antaa sen kansainväliselle yhteisölle.

– Tilanne on lähitunteina ja lähipäivinäkin hyvin vaikea, ja näiltä osin Annanin rauhansuunnitelman toteutuminen näyttää vaikealta.

Mäki-Reinikka kuitenkin muistuttaa, että mahdolliset vaihtoehdot Annanin suunnitelmalle seurauksineen kauhistuttavat.

– Pitää pitää yllä toivoa, että myönteistä tapahtuisi ja suunnitelma voitaisiin viedä läpi.

Lue myös:

    Uusimmat