Tulipalosta tuhoja rengasliikkeessä Lahdessa

Osa rengasliikkeen varastosta tuhoutui tulipalossa aamulla Lahdessa. Palokunta sai hälytyksen Mestarinkadulla sijaitsevaan liikkeeseen hieman ennen kello viittä aamulla. Tuli saatiin hallintaan puolessatoista tunnissa ja jälkisammutustyöt alueella jatkuivat koko aamun ajan.

Lahden pelastuslaitoksen mukaan tuli sai alkunsa peltisen rengasvaraston ulkopuolella olleesta rengaskasasta ja levisi nopeasti myös varastoon. Tuli tuhosi rengasvarastosta noin kolmanneksen. Halli on suuruudeltaan noin 500-600 neliömetriä. Palossa tuhoutui raskaan ajokaluston suuria renkaita.

Päivystävän palomestarin mukaan sammutustöitä haittasi se, että isot renkaat olivat paineellisia ja ne räjähtelivät kuumuudessa. Palavat renkaat levittivät myös runsaasti savua.

Rengasliikkeen tuotanto- ja toimistotilat sijaitsevat noin 30 metrin päässä varastosta. Ne eivät kuitenkaan olleet uhattuina palon vuoksi. Poliisi tutkii palon syttymissyytä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat