Tulipaloissa kuolleiden määrä väheni alkuvuodesta

Tulipaloissa kuoli alkuvuodesta hieman vähemmän ihmisiä kuin viime vuonna vastaavaan aikaan, kertoo Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK. Kesäkuun loppuun mennessä kuolleita oli 39, kun viime vuonna niitä oli vastaavaan aikaan 43.

Tänä vuonna kuolleista 18 oli miehiä ja 12 naisia. Yhdeksän sukupuoli ei ole SPEKin tiedossa.

SPEK arvioi viime kuussa, että palokuolemien vähenemiseen on saattanut vaikuttaa itsestään sammuvien savukkeiden käyttöönotto viime vuoden huhtikuussa.

SPEKin mukaan ikäihmisten osuus palokuolemissa lisääntyy todennäköisesti myös tänä vuonna. Järjestö on suositellut iäkkäiden koteihin automaattista sammutuslaitteistoa eli sprinklereitä, koska niillä voi sammuttaa palon jo alkuvaiheessa ja ehkäistä tappavien savukaasujen syntymistä.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat