Tulikivi lomauttaa

Luonnonkiviä jalostavan Tulikivi-yhtiön tuotteiden menekki Saksassa ja Sveitsissä ei ole kehittynyt odotetulla tavalla. Heikentynyt vientitilanne vaikuttaa heikentävästiTulikiven tuloskehitykseen, minkä vuoksi yhtiö ryhtyy toimenpiteisiin kulurakenteen sopeuttamiseksi tuotteiden arvioitua menekkiä vastaavalle tasolle.

Tulikiven johto on kutsunut henkilöstön edustajat yhteistoimintalain mukaiseen neuvotteluun, joka aloitetaan 11. maaliskuuta 2002. Neuvottelussa tullaan käsittelemään lomautusten aloittamista.

Tulikivi ei täsmennä tiedotteessaan loumautusten määrällistä tarvetta. Yhtiössä työskentelee runsaat 600 työntekijää.

Tulikivi-konsernin liikeideana on luonnonkiven jalostaminen asiakkaiden tarpeiden mukaisesti. Konsernin toiminta on jaettu lämmityslaite- ja rakennuskiviliiketoimintaan. Lämmityslaiteliiketoiminta käsittää varaavien vuolukiviuunien suunnittelun, valmistuksen ja markkinoinnin sekä erilaisten kiviverhousten valmistuksen lämmityslaitteisiin. Rakennuskiviliiketoiminta keskittyy luonnonkivestä valmistettujen julkisivujen ja sisustuskivien projektitoimituksiin. Rakennuskiveä jalostetaan sekä vuolukivestä että graniitista.

Yritys on maailman suurin ja teknisesti johtava vuolukiven jalostaja ja suurin teollisesti valmistettujen varaavien uunien valmistaja. Konserni kuuluu Euroopan viiden suurimman kivenjalostajan joukkoon. Sen toiminta kattaa koko jalostusketjun vuolukiven louhinnasta tuotteiden markkinointiin ja jakeluun.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat