Tuli tuhosi teollisuusaluetta Salossa

Palo saatiin nopeasti sammutetuksi, joten vahingot jäivät pieniksi. Tulipalo oli todennäköisesti ulkopuolisen aiheuttama. Vanhoissa työmaakopeissa oli ilmeisesti majaillut ihmisiä.

Meriniityn teollisuusalueen laitamilla Salossa syttyi aamulla tulipalo. Tyvenen sään ansiosta palokunta onnistui rajoittamaan palon nopeasti, eikä se päässyt leviämään varsinaiselle teollisuusalueelle. Henkilövahinkoja ei sattunut.

Varsinais-Suomen hätäkeskus sai ilmoituksen palosta kello 8.40. Alun perin tulen luultiin olevan irti vesijohtoliikkeen putkivarastossa, mutta pian varsinaiseksi palopaikaksi selvisi siitä parinkymmenen metrin päässä oleva "tyhjä alue". Siellä oli varastoituna rakennusliikkeen entisiä työmaakoppeja ja muita käytöstä poistettuja tarvikkeita.

Päällystöpäivystäjä Eero Nurmion mukaan vanhoissa työmaakopeissa on ilmeisesti majaillut ihmisiä, mutta palokunnan saapuessa kohteeseen paikalla ei ollut ketään.

Tuli tuhosi kokonaan kaksi ja vaurioitti osittain niin ikään kahta työmaakoppia.

-Saimme raivauksen juuri päätökseen, ja se varmisti, ettei ketään ollut jäänyt koppien sisään, Nurmio totesi hieman ennen aamukymmentä.

Kopeissa ei ole sähköjä, mutta niiden sisässä oli muun muassa sanomalehtiä sekä puutavaraa ja muuta roinaa. Tulipalo onkin ulkopuolisen aiheuttama eli joko vahingossa tai tahallaan sytytetty, Nurmio sanoi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat