Tulevat kuukaudet ratkaisevat pohjavesitilanteen

Itä-Suomessa, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla sekä eteläisessä Lapissa pohjavesitilanne näyttää hyvältä. Lounais-Suomessa ja länsirannikolla toivotaan parasta.

Lähes koko maassa satoi lokakuussa keskimääräistä enemmän.

Maaperä on kastunut sen verran, että edellytyksen pohjaveden muodostumiselle ovat olemassa, arvioidaan Suomen ympäristökeskuksesta.

Marras- ja joulukuun säät ratkaisevat, kuinka paljon varastot ehtivät täyttyä ennen pysyvän talven tuloa.

Lokakuun ensimmäiset lumet satoivat Lapissa kuun puolen välin jälkeen. Koko Suomi oli lumen peittämä 25.-27. lokakuuta, mutta maan etelä- ja länsiosista lumet kuitenkin sulivat säiden lämmettyä.

Keskiarvojen ylityksiä ja alituksia

Vaikka vedenpinnat nousivatkin kuun aikana monin paikoin, suurimmassa osassa maata oltiin edelleen keskiarvojen alapuolella. Lokakuun sateiden ansiosta maavesivarastot ovat täyttyneet ja valunta kasvanut erityisesti Itä-Suomessa sekä paikoin Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla ja eteläisessä Lapissa. Talven vesitilanne näyttää näillä alueilla hyvältä.

Maavesivarastot ovat vielä vajaat ja valunta vähäistä Lounais-Suomessa ja länsirannikolla. Siellä tilanne on keskimääräistä huonompi, mutta parantunee mahdollisten lisäsateiden myötä. Pohjoisimmassa Lapissa talven tulo pienentää jo valuntoja.

Etelä- ja Keski-Suomen suurten järvien pintojen lasku pysähtyi ja lähti jopa nousuun lokakuun aikana. Vedenpinnat nousevat edelleen tai pysyvät ainakin nykyisellä tasolla ennen talven tuloa. Lapissa vesitilanne on myös parantunut, mutta Inari jää vielä vajaan puolisen metriä sekä Lokka ja Porttipahta reilun metrin keskimääräistä alemmaksi loppusyksyn ja alkutalven ajaksi.

Jokien virtaamat vaihtelevat

Etelä-Suomen suurten jokien Vuoksen ja Kokemäenjoen sekä Oulujoen virtaamat jäävät loppusyksystä ja alkutalvesta tavallista pienemmiksi. Kymijoen virtaama lähenee keskimääräistä syksyn ja talven aikana, ennustaa Ympäristökeskus.

Etelärannikon ja Etelä-Pohjanmaan keskikokoisten ja pienten jokien virtaamat jäävät alle keskiarvon ilman runsaampia sateita. Pohjois-Pohjanmaan suurten jokien vesitilanne on lähellä tavanomaista ja pysynee sellaisena. Lapissa Paatsjoen virtaama jää talveksi keskimääräistä pienemmäksi. Tenojoen, Tornionjoen ja Kemijoen virtaamat pysyvät lähellä tavanomaista talven ajan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat