"Tulevaisuutta ei ole olemassa"

Viikkokyselyssämme kysyimme, haluaisivatko lukijamme nähdä tulevaisuuteen. Kristallipalloon kurkkimista pohti yli 1200 vastaajaa.

Mitähän ensi viikko tuo tullessaan? Kannattaako sijoittaa, ostaa tai myydä? Löydänkö koskaan onnea? Tulevaisuus on meiltä salattu, mutta entä jos näin ei olisikaan?

Lukijamme ovat kyllästyneet arvailemaan tulevaa, sillä viikkokyselyymme vastanneista 65 prosenttia olisi halunnut nähdä myös omaan tulevaisuuteensa. 11 prosenttia vastanneista ei halunnut nähdä omaa tulevaisuuttaan, mutta muiden elämiä he olisivat voineet tarkastella.

22 prosenttia vastaajista ei haluaisi nähdä tulevaisuuteen, sillä se veisi yllätyksellisyyden elämästä, ja oman tulevaisuutensa nähtyään sitä saattaisi alkaa toteuttaa alitajuisesti.

Shutterstock

Kyllä kiitos kristallipallolle? Näin lukijat perustelivat!

"Yksinkertaisesti, että jos tietäisin, ettei tulevaisuus lupaa hyvää, yrittäisin tietenkin jollain tapaa muuttaa sitä mieleisekseni tai auttaakseeni lähimmäisiäni. Jos taas en pystyisi muuttamaan sitä, voisin sanoa myöhemmin, että sille en mahtanut mitään." Drajena

"Olisi hyvä nähdä tulevaisuuteen varsinkin jos sitten osaisi välttää pahimmat karikot sitten myöhemmin, siis nähtynä jo etukäteen. Olen sitä keinoa käyttänytkin monissa tapauksissa, mutta jos pyytää jotain onnettomuutta nähdäkseen, niin se saattaa väistämättä toteutua. Näin koska se on jo ilmeisesti päätetty. Jos pyytää nähdäkseen vaikka uhkaavia vaaroja, niin sitten voi vaikka välttyä pahalta. Näin jo ja kun ne vaarat välttää." Johannes Jesaja

"Jos saisin rajata mitä tulevasta katson, niin sitten kyllä. Asiat, joiden mukaan todennäköisesti alkaisi elää odottaen niiden toteutumista, saisivat jäädä pimentoon. Näillä ehdoilla olen jonkun kerran myös näkijöiden luona käynyt ja tyytyväinen ollut." peem

"En tarvitsisi miettiä kahdesti jos joku pystyisi kertomaan, kannattaako heittäytyä universumin huomaan ja perustaa firma. Olisi vähemmän ahdistavaa jos tietäisi, että vaikka alussa olisikin tehtävä töitä "sormet verillä" niin tehty päätös johtaisi lopulta tasapainoisempaan elämään." jookovaikoeikö

"Jos esimerkiksi saisin tiedon kuolemastani, tekisin kaikki tärkeät asiat pois päiväjärjestyksestä. Jakaisin perinnön, ettei lapsille tule sitten myöhemmin mitään riitoja." teija

"Pähkäilen juuri, ostaako isompi oma asunto vai pieni sijoitusasunto. Talouden ja oman uran kehitys olisi siis hyvä tietää paljon ennen muita..." taurus69

Shutterstock

Ei ennustuksia meille? Näin lukijat perustelivat!

"Ei ole mitään hyötyä tietää tulevaisuudesta. Ihminen alkaa toteuttaa asioita ja pieleen menee." Suvi52

"Tulevaisuutta ei ole olemassa. On vain hetkiä elämässä." Elämä nykyisyydessä

"En, ihan liian pelottavaa. Jos saisinkin nähdä kaikkia ikäviä asioita, masentuisin. On muutenkin hauskaa pitää jännitystä yllä." Ha haa

"Vaikka vähän kutkuttaa, niin loppujen lopuksi haluan säilyttää elämäni yllätyksellisyyden." miu

"En haluaisi, koska sitten elämä ei olisi niin mielenkiintoista kun tietäisi mitä tapahtuu. Ja jos näkisi jotain ikäviä asioita, niitä alkaisi murehtia jo etukäteen. Pitää elää hetkessä!" 4nsku

MTV3/Helmi

Kuvat: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat