"Tulevaisuuden isovanhemmat pysyvät menossa mukana robottijaloilla"

Hollannissa tutkijat ovat kehittäneet robottijalat, joiden avulla yritetään parantaa aivohalvauksesta kärsivien ihmisten liikkumista. Britannian yleisradioyhtiö BBC kertoo teknologiasivuillaan, että prototyypin nimi on LOPES (Lower-extremity Powered ExoSkeleton).

Laitetta testataan parhaillaan myös rajoitetusti jalkojaan liikuttavilla selkäydinvammapotilailla. Robottijalkojen kaupallisen version toivotaan saapuvan kuntoutuskeskuksiin jopa tämän vuoden aikana.

Twenten Yliopiston asiantuntijat ovat kehittäneet LOPES-robottijalkoja useiden vuosien ajan. Laite on tarkoitettu nimenomaan kuntoutusklinikoiden käyttöön eikä arkikäyttöön. Laite tukee juoksumatolla harjoittelevaa potilasta.

Laite voi kävellä joko kokonaan potilaan puolesta tai se voi avustaa kävelyn eri osa-alueilla. Laite pystyy myös havaitsemaan potilaan tekemät virheet kävelyssä.

- Jotkut ihmiset eivät pysty nostamaan jalkaansa riittävästi. Laite havaitsee tällöin, että potilas ei nosta jalkaansa oikein. Tämän jälkeen se vertaa potilaan kävelyä mallikävelyyn ja antaa potilaan avuksi lisää vääntöä liikkeen suorittamiseksi, toteaa projektin parissa työskentelevä tohtori Edwin van Asseldonk.

Petra Hes kärsi aivohalvauksen 17 vuotiaana. Tämän jälkeen hän ei ole pystynyt kävelemään entiseen tapaan. LOPES avustaa Petraa kävelyn fyysisessä suorittamisessa, mutta samalla se toimii myös potilaan muistin apuvälineenä.

- Koin todellisen heureka-elämyksen ja sain sen vanhan tunteen siitä miten normaalisti kävellään, Hes toteaa.

Tohtori van Assledonk uskoo, että kun laite auttaa konkreettisesti potilaiden kävelyssä, niin potilaiden aivot muodostavat samalla uudestaan signaaliyhteyksiä oikeaoppisen kävelyn avuksi.

Tukirankateknologia myös sotilaiden apuna

LOPES ei ole suinkaan ainoa projekti, jossa "exoskeleton technology" eli ulkoinen tukirankateknologia auttaa ihmisten suorituskyvyn parantamisessa. Kaliforniassa Berkeley Bionics on kehittänyt HULC-kantolaitteen (Human Universal Load Carrier). Laite auttaa jalkaväen sotilaita nostamaan ja kantamaan kentällä 90 kilon painoisia taakkoja. Laitteessa on hydraulinen runko, joka kiinnitetään sotilaan kehon ympärille.

Samainen yhtiö on kehittänyt myös "eLegs-laitteen". Laitteen avulla raajojaan rajoitetusti liikuttavat pyörätuolipotilaat voivat kävellä pystyasennossa kainalosauvojen kanssa. Myös israelilaisen Argo Medical Technologiesin ReWalk-laite avustaa alaraajojen vammoista kärsivien kävelyssä.

Tohtori van Asseldonk uskoo kävelyteknologian moninaisiin mahdollisuuksiin.

- Ounastelen, että tulevaisuudessa vanhat ihmiset pysyvät lastenlapsiensa tahdissa pitämällä päällään ulkopuolisia tukirakenteita. Tällaiset laitteet voivat pitää ihmiset liikkeellä pitempään.

Lue myös:

    Uusimmat