Tulehduskipulääke pois myynnistä

Markkinoilta vedettävä tulehduslääke Bextra on ollut Suomessa markkinoilla joitakin vuosia. Viime vuonna yli 80 000 suomalaista sai siitä Kela-korvausta.

Tulehduskipulääke Bextran myynti lopetetaan toistaiseksi Suomessakin. Lääkeyritys Pfizer sopi asiasta Euroopan lääkeviraston EMEAn kanssa eilen. Pfizer on sopinut vastaavasta toimenpiteestä myös Yhdysvaltain lääkeviranomaisten FDA:n kanssa, kerrotaan Suomen Lääkelaitoksen tiedotteessa.

Amerikkalaisviranomaiset julkistivat eilen oman arvionsa tulokset, jossa tarkasteltiin lääkkeen hyötyjä ja haittoja.

-Bextran kohdalla ajateltiin, että sen mahdolliset sydän- ja verenkiertoelimistöön liittyvät haitat ovat sen verran merkittäviä, että ne ohittavat lääkkeen hyödyn, kertoi ylilääkäri Tapani Vuola Lääkelaitoksesta.

Lääkeyhtiö Pfizerin viestintäjohtaja Hannu Juvonen sanoo, että kaikilla tulehduskipulääkkeillä tulee ottaa huomioon sydän- ja verisuonitautiriski. Juvonen kertoo, että Bextralla on lisäksi muita tulehduskipulääkkeitä suurempi harvinaisten, mutta vakavien ihoreaktioiden vaara. Tämän vuoksi FDA katsoi, että Bextraa ei kannata tässä vaiheessa pitää markkinoilla.

Juvosen mukaan Pfizer on sitä mieltä, että Bextran hyödyt ovat kuitenkin haittoja suuremmat. Neuvottelun jälkeen lääkeyhtiö suostui kuitenkin lopettamaan Bextran myynnin toistaiseksi.

Bextra kuuluu koksibi-lääkkeisiin eli COX-2-inhibiittoreihin, joita kaikkia käyttää Suomessa päivittäin noin 75 000 ihmistä.

-Kyse on uudemmista tulehduskipulääkkeistä. On ajateltu, että niiden etuna olisi se, että ne aiheuttaisivat vähemmän maha- ja suolistokanavan verenvuotoja, jotka taas ovat tyypillisiä vanhemmille tulehduskipulääkkeille, Vuola sanoi.

Hän uskoo, että aikanaan Euroopan lääkeviraston EMEAn lausuessa asiasta jotain, se koskee koko koksibi-ryhmää.

Bextra on ollut Suomessa markkinoilla joitakin vuosia. Viime vuonna Bextra-lääkkeestä sai Kela-korvausta 83 000 suomalaista, joista kaikki eivät kuitenkaan käytä lääkettä päivittäin.

-Kaikkia Bextraa käyttäviä ihmisiä neuvoisin keskustelemaan oman hoitavan lääkärin kanssa hyötyjen ja haittojen arvioimiseksi ja miettimään mahdollinen korvaava lääke, Vuola kehottaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat