Tukkikuorma murskasi ruotsalaismiehen kodin - kolmannen kerran

Ruotsalainen Erold Sigurdsson havahtui viime torstaina kotinsa ullakolla tuttuun räminään.

Sigurdssonin korviin kantautui ääni, joka syntyy, kun tukkeja kuljettavan rekan lasti irtoaa rekasta ja lentää suoraan päin hänen taloaan.

Tukkikuorma tuhosi hänen talonsa kuistin, rikkoi kahdeksan ikkunaa ja ulko-oven. Myös 65-vuotiaan miehen auto kärsi vahinkoja.

Örträskissä Pohjois-Ruotsissa asuva Sigurdsson tunnisti mekkalan, koska torstaisen kaltainen onnettomuus oli kohdannut miestä jo kahdesti aiemmin.

- Tiesin, mitä oli tapahtunut, kun alkoi jylistä ja talo alkoi täristä. Tukit salpasivat uloskäynnit, joten jouduin odottamaan apua sisällä, hän sanoo paikalliselle Västerbottens Kuriren -lehdelle.

Ensimmäisen kerran tukit lensivät päin Sigurdssonin taloa vuonna 1989.

- Ja noin viisi vuotta sitten talo kärsi todella kovasti, mies sanoo.

Syy tukkionnettomuuksiin löytyy Sigurdssonin kodin lähellä sijaitsevasta jyrkästä mutkasta, joka tuntuu yllättävän rekkakuskit kerta toisensa jälkeen, kertoo The Local -verkkolehti.

Naapuri Svante Axelsson on huolissaan Sigurdssonin puolesta.

- Hän olisi voinut kuolla. Tiehallinnon pitäisi tehdä jotain tuolle mutkalle, hän sanoo.

Sigurdsson itse repii tilanteesta myös huumoria. Hän miettii, mitä olisi tehnyt, jos olisi ollut pihamaallaan silloin, kun tukkien vyörytys alkoi.

- Minun olisi pitänyt juosta todella nopeasti. Mutta en ole ihan niin kuin se tyyppi, Usain Bolt, hän sanoi uutistoimisto TT:lle.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat