Tukka-Jukan 20 vuoden takaisessa Tapparassa hämmentävä yhtäläisyys tämän kauden Ilveksen kanssa: "Nostettiin korkealle muutaman hyvän harjoituspelin kautta"

Jukka Rautakorven Tappara kriisissä 20 vuotta sitten – joukkue nostettiin SM-liigan ennakkosuosikiksi harjoituspelien perusteella 2:06
Videolla Tulosruudun 20 vuoden takainen juttu Tapparan kauden toisesta voitosta.

20 vuoden takaisen ja tämän kauden Ilveksen alkutaipaleessa on hyvinkin paljon samaa. Ilves vakuutti harjoituskaudella ja nousi sitä kautta mestarisuosikiksi. Tappara pelasi samaten hyviä harjoituspelejä ja se nostettiin suosiksi. Päävalmentaja Jukka Rautakorpi oli tuolloin kuitenkin eri mieltä.

Ilves lähti monien mielestä ennakkosuosikkina kauteen, mutta otti ensimmäisen voiton vasta kuudennessa pelissä. Seuraavan ottelun (Kärpät 0-5) tappion myötä päävalmentaja Karri Kivi sai lähteä. Kaudella 1999-2000 Tappara sai avausvoittonsa seitsemännessä ottelussa. Se oli haalinut kaksi tasapeliä, mutta ottanut myös kahdesti peräti 2-8 lukemin takkiin. Tapparan avausvoitto napsahti tuolloin HIFK:n kustannuksella 6-2 numeroin ja tuolloinkin päävalmentajana toiminut Rautakorpi latasi kovaa tekstiä annetusta ennakkosuosikin asemasta.

– Meitä on aika paljon nostettu korkealle muutaman hyvän harjoituspelin kautta. Ennen kautta ei oltu pelattu edes puoliakaan liigajoukkueita vastaan. Tässä noustaan herkästi ennakkosuosikkien joukkoon. Emme ole missään nimessä organisaationa, joukkueen ja seurana vielä valmiita siihen. Kyllä meidän pitää olla isoin haastaja liigassa, Rautakorpi sanoi.

Tappara nousi tuolloin runkosarjan kolmoseksi, mutta putosi puolivälierissä HIFK:lle voitoin 1-3. Ilveksen kelkka on kääntynyt valmentajan vaihdoksen jälkeen ja Jouko Myrrä on johdattanut joukkueen kahteen peräkkäiseen ja hyvinkin selvään voittoon.

Lue myös:

    Uusimmat