Tukihuijauksista rangaistuksia vain harvoin

Suuri osa sosiaalietuuksia väärin perustein nostavista selviää teostaan ilman rangaistusta. Tapauksista vain noin puolet päätyy poliisitutkintaan. Useimmat selviävät tuen takaisinmaksulla.

Suuri osa sosiaalietuuksia väärin perustein nostaneista pääsee kiinni jäätyään pälkähästä palauttamalla aiheetta saamansa tuen takaisin Kelalle. Poliisitutkinta ja mahdollinen petossyyte odottaa vain joka toista väärinkäyttäjää. Usein syynä on se, että tekijät vetoavat tietämättömyyteen eikä Kelan henkilöstöllä ole aikaa perehtyä tapausten taustoihin.

Muutaman päivän takainen uutinen kertoi Kelan perivän lapsilisien yksinhuoltajakorotuksen takaisin liki 3000 korotusta väärin perustein nostaneelta vanhemmalta. Asianomaiset olivat pimittäneet avoliiton. Avoliitossa asuvalla ei ole oikeutta vajaan 40 euron suuruisen lapsikohtaiseen kuukausikorotukseen. Aiheetta maksettujen tukien yhteissumma kipuaa 2,6 miljoonaan euroon.

Suurin osa näistäkin tukea väärin perustein nostaneista selvinnee teostaan palauttamalla Kelalle aiheettomasti nostamansa tukiosuuden. Kelasta todetaan, että poliisitutkintaa ja petossyytettä on tuskin odotettavissa.

Sosiaalietuuksien takaisinperintä ja väärinkäytösasiat hoidetaan Kelassa oman toimen ohessa. Varsinainen valvontahenkilöstö puuttuu koko organisaatiosta.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 26.04.2004)

Lue myös:

    Uusimmat