Tukholman metro tyhjentyi valepommin vuoksi

Poliisi sulki metroaseman Tukholman keskustassa illalla pommiepäilyn vuoksi.

Poliisi sai hälytyksen Kungsträdsgårdenin metroasemalle illalla puoli yhdeksältä paikallista aikaa. Metron vartijat olivat löytäneet asemalta kaksi kassia, joista toisessa oli noin maitotölkin kokoinen paketti.

Paketti oli kääritty eristysteippiin ja siitä pisti ulos johtoja. Sanomalehti Expressenin mukaan pakettiin oli myös kiinnitetty matkapuhelin ja jonkinlainen virtapiiri.

Paikalle kutsuttu poliisin pommiryhmä totesi paketin vaarattomaksi usean tunnin tutkimusten jälkeen.

- Paketti näytti pommilta. Joku oli tehnyt sen pelotellakseen ihmisiä, sanoi Henrik Billström Tukholman poliisista.

Tukholmassa tehtiin pommi-isku kaksi viikkoa sitten. Itsemurhapommittajan räjähteet laukesivat kuitenkin ennen aikojaan, eikä kukaan muu kuollut räjähdyksessä.

(MTV3 - STT - TT)

Lue myös:

    Uusimmat