Tukes myöntää mokanneensa ilotulitteiden valvonnassa

Turvatekniikan keskus Tukes sanoo tehneensä virheen ilotulitteiden valvonnassa. Tukes asetti eilen myyntikieltoon yli sata ilotulitetta, jotka olivat alunperin läpäisseet sen valvonnan.

- Raportteja ei ollut täydellisesti tarkistettu. Pöytäkirjat oli käyty sinänsä läpi, mutta täällä ei ollut hoksattu pureutua riittävän syvälle, jotta olisi huomattu, että ammunnat eivät olleet tarpeeksi laajoja, sanoo Tukesin yli-insinööri Harri Roudasmaa.

Myyntikiellon syynä oli, ettei ilotulitteiden maahantuoja Suomen Ilotulitus Oy ollut tehnyt niille riittävän laajoja koeammuntoja. Tämä Tukesilta oli jäänyt huomaamatta.

Roudasmaan mukaan huolimattomuus johtui kiireestä. Hän huomauttaa, että ilotulitteiden ammuntapöytäkirjat tulevat Tukesiin aikaisintaan marraskuun lopulla.

- Siinä vaiheessa meillä oli näitä muita ilotulitukseen liittyviä valvontatehtäviä, eikä meillä sillä hetkellä ollut perustetta epäillä, että koeammuntojen määrään liittyisi ongelmia. Siinä mielessä me teimme resurssien kohdentamisessa virheen, Roudasmaa sanoo.

Valvonta painottuu loppuvuoteen

Roudasmaa ei kuitenkaan ota kantaa siihen, onko Tukesissa liian vähän henkilökuntaa pitämässä huolen, että raportit todella luetaan.

- Me emme pysty tekemään laadunvalvontaa etukäteen, koska tuotteita ei ole maassa. Kaikki firmat saavat ilotulitteensa loppuvuodesta, jonka jälkeen ne koeampuvat ne ja toimittavat dokumentit, kaikki samaan aikaan. Ja meidän pitäisi ehtiä tekemään omaakin markkinavalvontaa, Roudasmaa sanoo.

Hän myöntää, että ensi vuonna Tukesin on syytä täsmentää valvontamenettelyään ja raportointimallejaan.

- Meidän täytyy ensi vuoden aikana pyrkiä kehittämään varmemmaksi tätä järjestelmää, sitä miten asia esitetään ja missä aikataulussa.

Tänään tehty lisää koeammuntoja

Tänään Tukes on palauttanut myyntiin 27 eilen myyntikiellon saaneista ilotulitteista saatuaan pöytäkirjat eilen illalla Oulussa tehdyistä koeammunnoista. Koeammunnat teki Suomen Rakettitukku Suomen Ilotulitus Oy:lle.

- Olemme käyneet läpi meille toimitetut aineistot ja olemme varmoja siitä, että kyseisten tuotteiden osalta laadunvalvonta-ammunnat ovat nyt laadultaan riittäviä, Roudasmaa sanoo.

Suomen Ilotulitus Oy kertoi MTV3:n uutisille jatkaneensa koeammuntoja tänään.

Lue myös:

    Uusimmat