Tukea hakkeriryhmältä – Israel miljoonien verkkohyökkäysten kohteena

Israelin hallitus on myöntänyt joutuneensa verkkohyökkäyksen kohteeksi. Valtiovarainministeri Yuval Steinitz kertoi tänään pidetyssä hallituksen kokouksessa, että israelilaiset verkkosivut ovat joutuneet laajan hakkeroinnin kohteeksi.

Steinitz sanoi, että Israel on kuluneen neljän päivän aikana torjunut 44 miljoonaa hyökkäystä hallituksen verkkosivuille.

Hakkeriryhmä Anonymous ilmoitti eilen kaataneensa lukuisten israelilaisyritysten ja ministeriöiden verkkosivut. Ryhmä kertoi vastustavansa Israelin ilmaiskuja Gazaaan.

Steinitz ei kertonut, oliko kyseessä yhtenäinen hyökkäys. Hän ei myöskään sanonut, mistä valtiosta torjutut hyökkäykset on tehty.

Israel on tänään jatkanut ilmaiskujaan Gazaan. Iskujen kohteeksi joutui kaksi mediarakennusta, joissa oli muun muassa brittiläisen Sky News -televisiokanavan tiloja. Israelin armeijan mukaan Hamas käytti toimittajia ihmiskilpinä.

Palestiinalaiskotiin osunut ammus puolestaan tappoi yhdeksän siviiliä. Kuolleiden joukossa oli muun muassa kolme naista ja sylivauva.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat