Tuhopolttaja iski taas Juuassa

Kulttuurihistoriallisesti arvokas Herralankosken myllymuseo tuhoutui osittain tulipalossa viime yönä Juuan kirkonkylässä, Pohjois-Karjalassa. Tuntia myöhemmin, kirkonkylän toisella laidalla sytytettiin tulee lato, joka tuhoutui palossa täysin. Molempia paloja pidetään tahallaan sytytettyinä ja poliisi tutkii niitä tuhotöinä.

Myllymuseon paloa epäillään tahallaan sytytetyksi.

Myllymyseolle palokunta hälytettiin kello 01.21 yöllä. Tulessa olivat sekä myllärin tupa että siinä nurkittain kiinni oleva aitta. Aitta esineistöineen ehti palaa liki kokonaan, vaikka sen hirsineinät jäivätkin pystyn. Sen sijaan myllärin tupa esineistöineen säästyi sisältä. 1880 rakennettu myllärin tupa entisöitiin museoksi 23 vuotta sitten.
Kun palokunta sammutti myllymuseon paloa, loimusi jo kirkonlylän toisella reunalla. Siellä tuhoutui lato maan tasalle. Tämän yön jälkeen Juuan kirkonkylällä on jo 10 selvittämätöntä tuhopolttoa vuoden kuluessa. Aiemmin on poltettu mm. urheilukentän huoltorakennus, hirsilaavu, seurakuntakeskuksen jätekatos, kirkon huoltorakennus, hautausmaan varastorakennus ja latoja, kaikki parin kilometrin säteellä kunnan keskustaajamasta. Palojen sytyttäjää ei toistaiseksi ole tavoitettu.
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat