Tuhoisa tasoristeysonnettomuus Porissa - kaksi kuoli

Kaksi nuorta miestä on kuollut henkilöauton ja veturin yhteentörmäyksessä Porissa. Onnettomuus sattui Pikakyläntiellä niin sanotussa Ruususen risteyksessä iltapäivällä vähän kello 15:n jälkeen. Tasoristeyksessä ei ole puomia. Radalla kulkee vain tavarajunia.

Pelastuslaitoksen mukaan autossa olleet kaksi matkustajaa kuolivat heti. Kuljettaja vietiin sairaalaan vakavasti loukkaantuneena. Kaikki kolme nuorukaista ovat syntyneet vuonna 1990.

Veturi oli tulossa Mäntyluodon suunnasta. Huomattuaan tasoristeystä ylittämässä olleen auton veturinkuljettaja käytti hätäjarrua. Siitä huolimatta törmäystä ei voinut välttää.

Törmäyksen jälkeen auto raahautui veturin edessä yli 200 metriä ja romuttui pahoin. Poliisin mukaan tapahtumahetkellä onnettomuuspaikalla oli hyvä näkyvyys. Poliisi tutkii turman syytä.

Tasoristeysturmissa kuolee vuosittain kymmenkunta

Ratahallintokeskuksen verkkosivujen mukaan viime vuonna sattui 58 tasoristeysonnettomuutta. Niissä kuoli kahdeksan ihmistä ja loukkaantui 19. Edellisvuonna onnettomuuksia tapahtui 48. Tuolloin kuolonuhreja oli 10 ja loukkaantuneita 20.

Tällä vuosituhannella tasoristeykset ovat vaatineet eniten kuolonuhreja vuonna 2001, jolloin 60 onnettomuudessa kuoli 12 ja loukkaantui 25 ihmistä.

Ennen Porin turmaa tasoristeysonnettomuuksia on sattunut tänä vuonna kuusi ja niissä on loukkaannut yksi ihminen.

Ratahallintokeskuksen mukaan onnettomuudet tapahtuvat usein kuljettajan tietoisen riskinoton seurauksena, kun esimerkiksi tasoristeykseen ajetaan liian lujaa tai pysähtymismerkkiä ei noudateta.

Valtion raiteilla on runsaat 3500 tasoristeystä. Vuosittain rataverkolta on poistettu noin 50 tasoristeystä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat