Tuhoisa maanjäristys Afganistanissa

Voimakkaassa maanjäristyksessä Pohjois-Afganistanissa on kuollut tuhansia ihmisiä. Tietoja on vaikea saada järistysalueelta.

Afganistanin YK-edustajan mukaan yli 4000 ihmisen ruumiit on löydetty. Kansainvälinen Punainen risti kertoi Genevestä, että järistyksessä kuoli yli 2150 ihmistä ja tuhansia haavoittui. Afganistanin Punainen puolikuu oli saanut tiedot maanjäristyksessä kotinsa menettäneiltä.

Afganistanin islamilainen uutistoimisto AIP kertoi aiemmin perjantaina, että ainakin 3600 ihmistä kuoli. Lisäksi jopa 15 000 ihmisen pelätään menettäneen kotinsa.

Afganistanin YK-lähettiläs kertoi New Yorkissa saaneensa tiedot puhelimitse Taloqanin kaupungista, Takharin maakunnasta. Maanjäristyksen keskus oli Rostakin alueella, 130 kilometriä Taloqanista pohjoiseen.

AIP:n mukaan raunioista on löydetty tähän mennessä yli 3000 ruumista keskiviikkoisen järistyksen jäljiltä. Luvut surmansa saaneista ovat kuitenkin ristiriitaisia, sillä tietojen saanti onnettomuusalueelta on ollut vaikeaa.

Maanjäristysalueella on vaikea liikkua myös meneillään olevan sisällissodan takia. Keskiviikkona sattuneen järistyksen voimakkuus oli ruotsalaisten seismologien mukaan 6,1 richteriä. Suurinta tuhoa järistys aiheutti Rostakin kaupungissa Tadzhikistanin rajan lähellä. Järistys rekisteröitiin myös Moskovassa, jossa sen voimakkuudeksi ilmoitettiin 6,5 richteriä.

Uppsalan yliopiston seismologien mukaan 6 richterin maanjäristykset ovat melko tavallisia, mutta ne saattavat aiheuttaa pahojakin vahinkoja. Afganistanin järistys oli helmikuussa jo kolmas yli 6 richterin maanjäristys.

Punainen Risti tutkii järistysalueen

Kansainvälisen Punaisen Ristin tiedottajan Jon Valfellsin mukaan julkisuudessa esiintyneet luvut kuolleiden määrästä ovat "hyvin korkeita harvaanasutulla alueella".

Punaisen Ristin Tadzhikistanin osasto on lähettänyt arviointiryhmän järistyspaikalle. Genevestä kerrottiin tänään illalla, että lauantaiaamuna Kabulista lähtee järjestön avustusryhmä maanjäristysalueelle arvioimaan tilannetta. Se vie mukanaan lääkkeitä ja telttoja.

Ihmiset asuvat Punaisen Ristin mukaan onnettomuusalueella muta- ja tiilitaloissa, jotka kestävät huonosti järistyksiä. Myös kylmä ja luminen talvisää aiheuttaa pelastustöissä ongelmia. Afganistan aikoo pyytää apua järistyksen uhreille kansainväliseltä yhteisöltä. Suomen Punainen Risti ei kuitenkaan vielä perjantaina saanut apuvetoomusta.

Maanjäristys sattui alueella, joka on Afganistanin opposition valvonnassa. Taliban-järjestön sissit ovat vallanneet kaksi kolmasosaa Afganistanista. Maanjäristyksen jälkeen Taliban määräsi joukkonsa lopettamaan taistelut.
(STT-DPA-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat