Tuhoisa itsemurhaisku, Israelin joukot Betlehemiin

Ainakin 11 ihmistä on saanut surmansa itsemurhaiskussa. Iskua edelsi Israelin joukkojen tunkeutuminen Gazaan ja Betlehemiin.

Israelin aamuisen pommi-iskun tekijäksi on ilmoittautunut kaksi ääri-islamilaista järjestöä. Ensin pommin sanoi räjäyttäneensä Hamas-järjestö ja myöhemmin päivällä myös Jihad sanoi olevansa teon takana.

Itsemurhaiskussa kuoli 11 ihmistä ja haavoittui yli 50. Pommi räjähti bussissa Kiryat Menachemin kaupunginosassa pahimman aamuruuhkan aikaan.

Naton huippukokoukseen Prahassa osallistuvat Yhdysvaltain presidentti George W. Bush ja Britannian pääministeri Tony Blair tuomitsivat iskun, jonka Israelin odotetaan kostavan sotilaallisen voiman käytöllä. Viitisenkymmentä ihmistä sai vammoja itsemurhaiskussa.

Bussissa oli pommin räjähtäessä paljon koululaisia. Ääri-islamilainen Hamas-järjestö kehotti kannattajiaan tekemään lisää itsemurhaiskuja israelilaisia vastaan. Hamas ei kuitenkaan ilmoittautunut iskun tekijäksi.

Iskun tekijä oli tiettävästi 23-vuotias mies, joka oli todennäköisesti kotoisin Betlehemistä. Itsemurhaisku oli ensimmäinen sen jälkeen, kun pääministeri Ariel Sharon julisti ennenaikaiset vaalit ensi tammikuuksi. Mielipidemittausten mukaan israelilaisten tuntema terrorinpelko siivittää oikeistopuolue likudin vaalivoittoon.

Rauhanneuvottelut jäihin

Neuvottelut kansainvälisen yhteisön laatimasta rauhansuunnitelmasta Lähi-idässä pannaan jäihin. Israelin ulkoministeriön edustajan mukaan tämänaamuinen itsemurhapommi-isku Jerusalemissa sulki pois mahdollisuudet neuvotella suunnitelmasta.

Jo aiemmin Israelin varapääministeri Natan Sharansky pyysi Yhdysvaltoja siirtämään Lähi-idän rauhansuunnitelman julkaisun Israelin tammikuisten parlamenttivaalien jälkeen.

Tiekarttana tunnettu rauhanhanke perustuu niin sanotun kvartetin - Yhdysvaltain, EU:n, YK:n ja Venäjän - aloitteisiin, jotka tähtäävät itsenäisen Palestiinan valtion perustamiseen 2005.

Israelin joukot tunkeutuivat Betlehemiin ja Gazaan

Useita israelilaisia maastoautoja ja panssarivaunu tunkeutui Betlehemiin vain muutama tunti ennen kuin Länsi-Jerusalemissa tapahtui tuhoisa itsemurhapommi-isku, kertoi paikalla ollut uutistoimisto AFP:n toimittaja.
Armeija vahvisti operaation, mutta ei kertonut muita yksityiskohtia. Jo aiemmin tänään kymmeniä Israelin armeijan panssarivaunuja tunkeutui Gazan kaistalle, kertoivat palestiinalaiset turvallisuuslähteet. Useat helikopterit tukivat ajoneuvoja. Sotilaat räjäyttivät radikaalin palestiinalaisjärjestön jäsenen, Talal Abu Zarifan kodin Abasanin kylässä. Israelin etsintäkuuluttamien palestiinalaisten listalla oleva Abu Zarifa ei ollut kotonaan.

Tankit ampuivat ilmaan ajaessaan neljään kylään. Ainakin kolme ihmistä haavoittui armeijan operaatiossa. Israelin armeija on viime aikoina tunkeutunut usein palestiinalaisalueille etsiessään terrorismista epäiltyjä palestiinalaisia.

(Kuva arkistokuvaa)

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat