Tuhoisa bussionnettomuus Ranskassa

Ylinopeutta ajanut bussinkuljettaja aiheutti tänään Etelä-Ranskassa kolmen bussin ketjukolarin, jossa seitsemän ihmistä, mm. kaksi lasta, kuoli.

Seitsemän ihmistä loukkaantui vakavasti ja 24 lievemmin. 79 ihmistä selviytyi vammoitta. Kyseessä oli Euroopan pahimpiin kuuluva bussiturma vuosikymmeneen. Onnettomuus sattui noin kahden aikaan aamuyöllä Pariisista Ranskan Rivieralle vievällä vilkkaalla A7-moottoritiellä lähellä Montelimaria. Tielle kaatui ensin - ilmeisesti kuljettajan nukahdettua - rekka, joka sulki kolme kaistaa ja aiheutti noin kilometrin pituisen jonon. Noin 120 kilometrin tuntinopeutta ajava kaksikerroksinen hollantilaisbussi törmäsi jonon päässä odottavaan saksalaiseen ja toiseen hollantilaiseen bussiin.

Kolme saksalaista matkustajaa, mm. noin kaksitoistavuotias tyttö, ja kuusivuotias venäläinen poika menehtyivät saksalaisbussissa, jonka perä repeytyi irti. Saksalaisbussin matkustajina oli saksalaisten lisäksi itäeurooppalaisia, mm. puolalaisia ja tshekkejä. Myös kolme hollantilaista matkustajaa sai surmansa. Loukkaantuneet, joukossa käsivarren menettänyt lapsi, kuljetettiin viidellä helikopterilla sairaaloihin. Kaikkiaan busseissa oli lähes 120 matkustajaa.

Kuljettaja ei piitannut nopeusrajoituksesta

Onnettomuuden aiheuttaneen hollantilaisbussin kuljettaja on pidätetty. Hän ei selvästikään piitannut nopeusrajoituksesta, sanoi poliisin edustaja bussin nopeuskirjuriin viitaten. Viranomaiset olettavat, että kuljettaja halusi päästä mahdollisimman nopeasti Espanjaan, jonne kaikki kolme bussia olivat matkalla. Hollantilaisbussin matkustaja Eric Verzandvoort heräsi äkkijarrutukseen: -Ehdin juuri nähdä molemmat muut bussit, mutta meidän ajoi todella niin lujaa, ettei mitään ollut tehtävissä. Törmäyksessä toinen kahdesta pojantyttärestäni lensi muiden matkustajien päiden yli eteen, hän lisäsi. Tyttö säilyi kuitenkin vammoitta.

Pelastusmiehistöt olivat jo kaatuneen kuorma-auton luona, kun ketjukolari tapahtui, mutta uhrien irrottamiseen hylyistä meni silti pari-kolme tuntia. Onnettomuuspaikka oli täynnä lasinsirpaleitä, vääntynyttä peltiä ja tielle levinneitä matkatavaroita. Varsinkin lapset ja nuoret olivat järkyttyneitä.

Euroopan pahin bussiturma kymmeneen viime vuoteen sattui vuonna 1992 Castellon de la Planassa Valencian pohjoispuolella Itä-Espanjassa. Neljäkymmentäkuusi ihmistä sai surmansa kuljettajan menetettyä tajuntansa.

Lue myös:

    Uusimmat