Tuhkasta väännetään vitsejä Islannissa

Vaikka tulivuorenpurkaus on vakava asia, islantilaiset osaavat repiä siitä myös huumoria.

Paikalliset ovat murjoneet purkauksesta ja sen synnyttämästä Euroopan lentoliikenteen lamauttaneesta tuhkapilvestä maan talouskriisiin liittyviä vitsejä. Lehdissäkin on julkaistu pilapiirroksia, joissa tulivuorenpurkaus yhdistetään talouteen.

- Siitä on murjottu vitsejä, että kun piti lähettää Britanniaan "cash" (käteistä) niin lähetettiin "ash" (tuhkaa), Suomen Islannin-suurlähettiläs Hannu Hämäläinen naurahtaa.

Islantilaisella Teitur Torkelssonillakin oli kertoa STT:lle aiheesta vitsi jos toinenkin. Tulivuorenpurkaus on tuonut omanlaistaan jännitystä sekä omalla tavalla virkistävää vaihtelua uutisointiin, jota ovat hallinneet pitkään taloudelliset kysymykset ja Icesave-pankin kaatuminen.

- Luontoäiti tekee tilaa helvettiin niille, jotka ovat vastuussa pankin kaatumisesta, Torkelsson antoi esimerkin lausahduksesta, jota paikalliset ovat viljelleet.

Islannista kerrotaan, että ihmiset ovat suhtautuneet yleisesti ottaen aika rauhallisesti tulivuorenpurkaukseen. Vaikka tuhka ja sulanut vesi ovat uhka esimerkiksi viljelysmaille ja ihmisiä on evakuoitu lähiympäristöstä, henkiä ei ole vaarassa. Yksi pulma on tietenkin lentoliikenteen lamautuminen.

Suurlähetystön mukaan Islannissa asuu pysyvästi noin 120 suomalaista, minkä lisäksi maassa on 30-40 opiskelijaa. Arvio suomalaisten turistien määrästä Islannissa liikkuu 60:n ja hieman yli sadan välillä.

Osa turistimatkalla olleista on jo ollut yhteydessä suurlähetystöön matkustamiseen ja majoitusasioihin liittyvien hankaluuksien vuoksi.

- Ihmiset ovat hieman naama valkoisena, kun ei ole lentovarausta, lento on peruutettu ja hotellivaraus on loppu ja se pitäisi maksaa, eikä tiedä milloin pääsee lähtemään, Hämäläinen sanoi.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat