Tuhkapilvi jumitti koko helsinkiläisfirman Manchesteriin

Helsinkiläisellä isännöitsijätoimistolla on harvinaisen huono onni matkassa. Koko firma on parhaillaan Manchesterissa - ja jumissa, sillä tuhkapilven takia lentokenttä on suljettu muutamaksi päiväksi. Suomalaisporukan lennon Easy Jetin -koneella olisi pitänyt lähteä tänään, mutta lento siirrettiin aikaisintaan keskiviikoksi. Jumiin jääneitä suomalaisia on samasta firmasta parikymmentä.

- Todella huono tuuri. Käytännössä meidän koko firmamme on täällä, vain muutama ihminen on Helsingissä. Tämä on ikävä asia etenkin meidän asiakkaillemme, sillä emme voi palvella heitä ennen loppuviikkoa, harmittelee isännöitsijä Timo Torkkeli Manchesterista.

Suomalaiset ovat siinä mielessä onnekkaita, että yöpaikat järjestyvät samasta hotellista ainakin pariksi seuraavaksi yöksi. Sitten on mietittävä, minne siirtyä viimeiseksi yöksi.

- Meillä on täällä firmamme oma tiedotustilaisuus asiasta illalla. Lentoyhtiö ei ole ollut meihin yhteydessä, vaan yksi firmamme työntekijöistä on joutunut ottamaan kaiken selville, Torkkeli kertoo.

Torkkeli myöntää, että tuhkapilven liikkeet olivat tiedossa ennen matkalle lähtöä. Siinä mielessä jumittuminen ei ollut yllätys.

- Kyllä me tiesimme jo torstaina, että täällä päin Irlannin yllä on liikkunut tuhkaa. Heitimme siitä vähän huultakin, että pääsemmeköhän matkalle ollenkaan tai jäämmekö ehkä Manchesteriin. Tänne sitten jäätiin!

Torkkeli uskoo, että porukka viihtyy Manchesterissa hyvin keskiviikkoon. Toiveena on, että tuolloin ryhmä pääsisi takaisin kotimaahan. Fiilis suomalaisten kesken on edelleen korkealla.

- Nyt kun virallinen ohjelma on ohi, niin voidaan katsella kaupunkia. Täällä eivät nähtävyydet lopu, Torkkeli heittää.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat