Tuhansia tapaturmia rinteissä

Tuhannet rinnetapaturmat työllistävät Lapin hiihtokeskuksia ja terveyskeskuksia. Esimerkiksi Levillä tapahtuu vuosittain noin 600 rinneonnettomuutta.Erityisesti olkapää- ja rannevammat ovat yleistyneet.

Kehittyneet laskuvälineet nostavat vauhtia entisestään -ja raajojen vääntymiä ja murtumia korjataan yhä useammin.

Suurin osa rinnetapaturmista on melko lieviä, mutta silti sesonkiaika tietää lisää töitä myös ambulanssifirmalle.

Ambulanssikyydillä potilaat jatkavat paikallisiin terveyskeskuksiin. Ruuhkaa syntyy, sillä esimerkiksi Kittilän terveyskeskus on mitoitettu 6000 paikallisen käyttöön.

Tuije Paksuniemi Kittilän terveyskeskuksen sairaanhoitaja kertoo kiireen olevan tuttua kollegoilleen.

- Kun normalit osaston potilaat täytyy hoitaa ja sitten siinä on tämä ilta- ja yöpainotteinen näiden turistien hoitaminen, niin kyllähän ne monesti siellä tiukoilla ovat.

Kiire lisääntyy vielä kevään kuluessa kun pääsiäisenä Lappiin suuntaa kaikista tapaturma-alttein väki.

Nuoret ja kokemattomat onnettomuusalttiita

Lapin keskussairaalan ortopedian erikoislääkärin Risto Kemppaisen mukaan kokemattomuus ja nuoruus altistavat onnettomuuksille.

- Kyllä meillä Lapin keskussairaalassa näkyy ulkomaalaisten kokemattomuus rinteessä liikkumiselle jonkin verran yleisempänä frekvenssinä ulkomaalaisten vammoissa, mutta lautailuikäpolvi on semmosta 15-20- vuotiasta ja siellähän useimmiten vammat sattuu ja tämä ikäpolvi eniten siellä half-pipessa ja reileilläkin menee.

Kemppainen muistuttaa, että jokaisen on hyvä käyttää kypärän lisäksi erilaisia suojia ranteisiin, polviin sekä lautailijoiden myös selkään, vaikka taidot olisivatkin hyvät.

- Pienikin murtuma voi pilata loman, eikä taitojaan pääse silloin näyttämään kenellekään, muistuttaa Kemppainen

Lue myös:

    Uusimmat