Tuhansia Machu Picchun muinaisesineitä pölyttyy USA:ssa

Amerikkalaiset arkeologit veivät Machu Picchun kaupungista 1900-luvun alussa huomattavasti luultua enemmän muinaisesineitä. Uuden perulaisarvion mukaan esineitä on Yalen yliopiston kokoelmissa jopa kymmenkertaisesti eli noin 40 000.

Perulainen tutkijaryhmä on työskennellyt Yalessa maaliskuusta lähtien selvittämässä asiaa. Yhdysvallat ja Peru ovat sopineet lähinnä ruukunpaloista, koruista ja luista koostuvan kokoelman palauttamisesta.

Esineet päätyivät Yaleen, kun amerikkalainen tutkija Hiram Bingham löysi Machu Picchun Andien vuoristosta vuonna 1911 ja paikalla alettiin tehdä arkeologisia kaivauksia. Perun mukaan esineet vain lainattiin yliopistolle 18 kuukaudeksi, mutta niitä ei koskaan palautettu.

Machu Picchu on nykyisin yksi Perun suosituimmista turistikohteista.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat